maanantai 24. syyskuuta 2012

Säätöä ja Suupu Kareeta



Maanantai 24. syyskuuta 

Tapasin Shosuken ja Kazuhiron yliopistolla yhden aikoihin tarkoituksena mennä ostamaan elektroninen sanakirja. Sellaiset ovat todella käteviä, jos onnistuu löytämään mallin johon voi itse piirtää jonkin vastaan sattuneen vieraan kanjin. Kone nimittäin tunnistaa piirretyn merkin ja osaa kertoa oikean lukutavan ja englanninkielisen käännöksen. Lisäksi tällainen kone on toki paljon helpompi ja kevyempi kuljettaa mukana kuin paperinen sanakirja. Totesimme nämä laitteet kuitenkin aika kalliiksi (n.300 euron arvoisia olivat), ja harkitsimme Nintendo DS:n ostamista. Ne ovat täällä todella halpoja, ja niihin on saatavilla sanakirja-ohjelmia ja myös kanjien tunnistus onnistuu oikealla ohjelmalla. Löysimmekin hyvän ohjelman, mutta sen valmistus on lopetettu, joten Kazuhiro ja Shosuke lupasivat yrittää etsiä sitä minulle käytettyjen ohjelmien liikkeestä. Jos ohjelma löytyy, ostan Nintendo DS:n, mutta jos ei, sijoitan sitten elektroniseen sanakirjaan.   

Kävimme myös kyselemässä hieman puhelimista ja selvittelemässä paikallisten pankkien toimintaa. Uskomatonta mutta totta, edes visalla ei voi nostaa rahaa kuin yhdestä paikasta koko kaupungissa (tämä koskee siis toki vain ulkomaisia visa-kortteja).  Myöskään nettipankki ei ole täälläpäin tuttu käsite. Jälleen sai siis huomata tämän hassun takapajuisuuden ja huipputeknologian yhdistelmän, mikä Japanissa tuntuu vallitsevan. Mutta eiköhän tämäkin asia ajan kanssa selviä.

Lounaaksi kävimme syömässä Hokkaidon erikoisuutta, suupu kareeta. Karee raisu on japanissa hyvin yleinen ruokalaji, joka sisältää tulista, tummaa kastiketta ja riisiä, mutta Hokkaidolla kastike on nimensä mukaisesti keitto (”suupu” = englannin ”soup”) Oma annokseni sisälsi monia ihanan makuisia kasviksia, kananmunaa ja sieniä. Todella herkullista!

Shosuke ja Kazuhiro kampuksella

Perinteisiä japanilaisia makeisia yhdessa rautatieaseman tavarataloista.

Isoinkin Stockmannin herkku kalpenee tämän jättimäisen herkkukeitaan rinnalla. Tarjolla oli Stockmannin tyyliin myös tuoreita leivonnaisia, ruokaa, salaatteja tms.

Suupu Karee!

4 kommenttia:

  1. Toicottavasti tuo rahaliikenne saadaan kuntoon. Laitoinkin sinulle sähköpostia asiasta. Suupu Karee näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sähköpostista! Eiköhän tämä järjesty. : )

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta...
    Outoa kyllä että ei voi rahaa nostaa kuin yhestä paikasta o__o;

    Rorune (eli emilia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tervetuloa Japaniin, josssa huipputegnologiset vessat ja antiikkinen pankkiasiointi yhdistyvät! :,D Mutta kuulin, että visan luottopuoli ehkä käy useammassa paikassa, pitää testata sitä jossain vaiheessa

      Poista