28. lokakuuta, sunnuntai
Ishikari World Festival
Päädyimme Pauliinan, Eemelin ja Millan kanssa tämän
tapahtuman työvoimaksi The Finnish Insititute in Japan Hokkaidon toimiston
Juhan ehdotuksesta. Tarkemmin sanoen Juha mainitsi minulle yhden Hokkaidon
Yliopiston suomen kielen tunnin yhteydessä (käymme molemmat viikoittain
auttamassa tunnilla lähinnä tarjoamalla syntyperäisen puhujan ääntämistä), että
tällainen tapahtuma on tulossa ja jos meitä vaihtareita kiinnostaa niin
voisimme mennä kun itse instituutista ei kukaan kyseiseen tapahtumaan kerkeä. Tartuimme
tilaisuuteen ja parin viikon päästä itse tapahtumasta kuulemisesta löysimme
itsemme valmistelemasta festivaalille osallistumista. Saimme mukaamme erilaisia
Suomi-esitteitä ja julisteita Juhan toimistosta, ja lisäksi valmistimme itse
suomalaisia lättyjä tarjottavaksi vierailijoille (tapahtuma maksoi ainekset).
Ja jos joku ihmettelee, miksi lättyjä kaikkien herkullisten marjapiirakoiden,
pullien tms. sijaan, niin yksinkertainen vastaus: täällä ei oikeasti ole
missään kunnollisia uuneja. Yhden hyvällä tahdolla uuniksi kutsuttavan vehkeen
olen nähnyt Takin kotona, mutta sekin on kooltaan suomalaisen mikron luokkaa.
Niinpä päädyimme paistamaan pannukakkuja myöhään yöhön lauantaina Pauliinan ja
Millan kanssa täällä minun huoneessani seuraavaa aamua varten (aloittaminen
meni myöhään koska Pauliina ja Milla huitelivat jossain reissussa koko päivän
samalla kun allekirjoittanut oli kiltti tyttö ja teki läksynsä).
Tapahtumapaikka |
Sunnuntaiaamuna lähdimme sitten yhdeksän aikoihin bussilla
kohti n. 40 minuutin matkan päässä sijainnutta tapahtumapaikkaa Ishikarissa.
Bussikyyti oli siis festivaalin järjestäjien tarjoama, eli kaikki Sapporosta
festivaaliin osallistuneet ulkomaalaiset kulkivat samalla bussilla. Yhteensä
festivaalilla oli kuulemma n. 100 ulkomaalaista esialeasettajaa.
Kansalaisuuksia oli useista Afrikan maista Kanadaan, Kiinaan ja muihin Aasian
maihin. Euroopasta oli edustettuna Suomen lisäksi vain Espanja. Kaikkiaan
festivaali oli tapahtumana pieni mutta hauska. Kaikki ulkomaalaiset tosiaan
pystyttivät tapahtumapaikkana toimineeseen saliin omat pöytänsä, joissa oli
tarjolla erilaisia pelejä, ruokamaistiaisia, yleistä tietoa maasta jne. Suomen
anti tässä suhteessa olivat esitteet (nyt kun mainitsin niin taisimme olla
ainoita joilla moisia oli), julisteet, pannukakut ja lapsille tarjottavat arvat
joilla saattoi voittaa myös Juhalta hyvin sattumanvaraisesti saatua tavaraa,
enimmäkseen I<3Kuopio –pinssejä ja magneetteja.
Eemeli tarjoilee lettuja |
Toimin arpatyttönä |
Saavuttuamme paikalle siinä kymmenen aikaan saimme alkuun
pari tuntia aikaa valmistella kojujamme, minkä jälkeen seurasi lounas
(valmisvoileipiä, joskin hyviä sellaisia). Lounaan jälkeen saimme kaikki käydä
hyvin yksinkertaistetussa ja nopeutetussa teeseremoniassa. Tästä en osaa sanoa
oikein muuta kuin että menimme istumaan japanilaistyyliseen tatamihuoneeseen,
jossa kimonoon pukeutuneet harrastajat tarjoilivat meille kaikille kupillisen
todella hyvää macha-teetä ja pari teeseremoniaan kuuluvaa makeista. Toimitus
oli sen verran nopea (n. 15 min), että en tiedä voiko sitä oikeasti edes kutsua
teeseremoniaksi missään muodossa, mutta hauska kokemus silti. Varsinainen
festivaali aukesi kävijöille yhden jälkeen.
Suuriosa kävijöistä oli pariskuntia tai perheitä pienten
lasten kanssa, ja 200–400 hengen kävijämäärä tuntui oikein sopivalta ottaen
huomioon tapahtumapaikan koon. Ständillä työskentely oli hauskaa, seisoin
sisäänheittäjänä pöydän edessä muiden suomalaisten istuessa tärkeinä pöydän
takana jututtamassa kiinnostuneimpia kävijöitä. Lapset myös kulkivat ympäriinsä
keräämässä ulkomaalaisten nimikirjoituksia erillisiin papereihin, oletan että
kyseessä oli jonkinlainen arvonta tai peli sillä järjestäjät pyysivät meitä
kirjoittamaan nimemme kysyttäessä.
Festivaalin kohokohta oli tilaisuus sovittaa oikeaa
japanilaista kimonoa. (Joskin tätä ei luonnollisesti tehty ihan oikeaoppisesti,
vaan kimono puettiin ihan omien vaatteiden päälle). Haluan koittaa joskus
uudestaan oikein ajan kanssa ja juosta jossain ulkona kuvattavana. Nytkin
saimme vapaasti liikkua hallissa kimonojen kanssa, mutta ulos ei oikein
myrskyisen sään vuoksi ollut asiaa.
Kimonot kirjaimellisesti puettiin päällemme. Kimonon pukeminen on sen verran vaativaa puuhaa, että se on joidenkin ihmisten harrastus. |
Tadaa! |
Festivaalin loputtua viideltä saimme taas paluukyydin
Sapporoon, missä täytyi suunnata suoraan metroasemalta aseman lähellä
sijaitsevaan L Plazaan, jossa yksi yliopiston kerhoista, SACLA (Sharing All
Curtures and Languages Association) järjesti Halloween-juhlat jäsenilleen ja
vaihtareille. Olin panostanut asuuni huimat 15 euroa (ostamalla kissankorvat ja
–hännän) ja puolisen tuntia aikaa (= meikkasin jopa silmäni ja laitoin päähän
cosplayta varten Japaniin tuomani harmaan peruukin), mutta silti japanilaiseen
tapaan sain osakseni suurta ihastelua. Yksi japanilainen poika sanoi minulle ihan pokkana
että on kateellinen kaikille eurooppalaisille koska olemme kuulemma vaan niin
siistejä ja paremman näköisiä kuin aasialaiset… Niin ja silmieni väri
noteerattiin myös useaan otteeseen oikein nätiksi (Suomessahan silmäni ovat suurin
piirtein niin tavalliset kuin vain voi olla).
Kamerani itselaukaisimella otettu ryhmäkuva kaikista juhlissa olleista |
Sunnuntai oli kaikkiaan äärimmäisen
tapahtumarikas mutta myös unohtumaton. Odottelen innolla lisää tällaisia
päiviä, sillä olen varma että niitä on vielä paljon tulossa! Viikonlopuista
alkaa muodostua hyvin tarpeellisia hauskanpito ja lepohetkiä nyt kun kurssit
ovat lähteneet kunnolla liikkeelle. Olen varmaan ainoa koko HUSTEP:issa jolla
on koulua joka päivä kuuteen, siinä mielessä olen valinnut kurssini huonosti…
Saattaa olla että jossain vaiheessa iskee jonkinasteinen tympääntyminen
koululla hengailuun, mutta onneksi ainakin toistaiseksi vapaatuntien vietto
International Student Centerin tietokonehuoneen työpöytien ääressä on ihan
hauskaa (=moni muukin istuu siellä eli osaksi aika kuluu jutteluun) ja myös
hyödyllistä (saan suurimmanosan läksyistäni tehtyä koululla).