Tästä päivityksestä tulee nyt aiempiin verrattuna hieman tylsä, koska en ole kuljettanut parina viime päivänä kameraa mukanani. Ajattelin kuitenkin, että ainakin osaa ehkä kiinnostaa kuulla mitä olen itse saanut tietää tulevista opinnoistani.
Keskiviikkona 26. päivä oli tosiaan orientaatio HUSTEP:iin (HUSTEP on vaihto-ohjelmani nimi). Meitä onkin paljon enemmän kuin luulin, yhteensä 52. Oppitunnit tulevat omalta osaltani koostumaan HUSTEP:in englanninkielisistä iltapäivisin pidettävistä oppitunneista ja aamupäivien japani luennoista. Lähtötasokoe japanin tunteja varten pidetään ensi keskiviikkona, joten pitää opiskella ahkerasti ennen sitä, jotta pääsen tavoitteeseeni eli intermediate Japanese -kursseille. Täällä on onneksi siinä mielessä mukava käytäntö noiden HUSTEP-kurssien kanssa, että kursseja saa käydä "testaamassa" parin viikon ajan ennen varsinaista sitovaa ilmoittautimista. Ainakin aluksi olen nyt ajatellut ottaa seuraavia kursseja tämän lukukauden aikana:
HUSTEP-kurssit
Gender and Society
War History and Memory in Japan
Modern Japanese History
Roadmap to United Nations with special reference to WHO
Multilingualism: Language planning and Policy
Contemporary Japanese Society
Japanese Economics
Japanin kurssit
Intermediate Kanji&Vocabularu
Intermediate writing
Intermediate reading
Intermediate grammar
Tällä hetkellä kursseja on siis aika paljon, saattaa olla että jotain pitää jättää pois jo heti kättelyssä, yleensä aikaisemmat vaihtarit kun ovat sanoneet sopivaksi määräksi HUSTEP-kursseja 5-6, ja minä olen tällä hetkellä ajatellut tuota seitsemää. Multilingualism saattaa jäädä siis pois. Japanin kursseissa taas riippuu tasokokeen tuloksista, pääsenkö noihin intermediaten ryhmiin vai joudunko takaisin elementaryn puolelle : D Ainakin sain joten kuten luettua noiden intermediate-kurssien kurssikuvaukset, vaikka ne olivatkin pelkästään japaniksi (elementaryt oli sentään selitetty englanniksi).
Orientaation loputtua klo 15 tapasin intependent study advisior -professorini, Aihara-sanin ja yhden tämän oppilaan. Vaikuttaa todella mukavalta opettajalta! Pääsen liittymään hänen seminaariryhmäänsä, jossa tutkitaan jouluun saakka gluteenittomien tuotteiden markkinamahdollisuuksia Japanissa. Aihe vaikuttaa siinä mielessä hauskalta, että koska tällaiset ruoka-allergiat oikeasti ovat Japanissa harvinaisia, saatan voida olla jopa hyödyksi muulle ryhmälle, koska voin hyödyntää suomenkielisiä lähteitä. Ryhmässä on 6 japanilaista opiskelijaa, joten tämä on varmasti myös mitä loistavin tilaisuus saada uusia japanilaisia kavereita ja harjoitella puhetta oikein tosissaan. Olen todella innoissani! Olen näet kuullut kauhutarinoita, joissa seminaariin osallistuminen on tarkoittanut vain japaninkielisillä luennoilla istumista, mutta tässä ryhmässä mitä ilmeisimmin pääsen tekemään oikeaa tutkimusta yhdessä japanilaisten opiskelijoiden kanssa! On kiinnostavaa nähdä, miten japanilaiset tutkimustavat eroavat niistä mitä meille opetettiin Suomessa Tutkimusmenetelmät-kurssilla viime syksynä. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta en malta odottaa että seminaari alkaa ensi viikolla!
Tällaisiin opiskeluasioihin painottuviin tunnelmiin siis tällä kertaa! Tänään (torstai 27.9.) minulla on iltapäivällä ekat luennot tälle lukukaudelle, Contemporary Japanese Society ja Japanese Economics!
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
maanantai 24. syyskuuta 2012
Säätöä ja Suupu Kareeta
Maanantai 24. syyskuuta
Tapasin Shosuken ja Kazuhiron yliopistolla yhden aikoihin
tarkoituksena mennä ostamaan elektroninen sanakirja. Sellaiset ovat todella
käteviä, jos onnistuu löytämään mallin johon voi itse piirtää jonkin vastaan
sattuneen vieraan kanjin. Kone nimittäin tunnistaa piirretyn merkin ja osaa
kertoa oikean lukutavan ja englanninkielisen käännöksen. Lisäksi tällainen kone
on toki paljon helpompi ja kevyempi kuljettaa mukana kuin paperinen sanakirja. Totesimme
nämä laitteet kuitenkin aika kalliiksi (n.300 euron arvoisia olivat), ja
harkitsimme Nintendo DS:n ostamista. Ne ovat täällä todella halpoja, ja niihin
on saatavilla sanakirja-ohjelmia ja myös kanjien tunnistus onnistuu oikealla
ohjelmalla. Löysimmekin hyvän ohjelman, mutta sen valmistus on lopetettu, joten
Kazuhiro ja Shosuke lupasivat yrittää etsiä sitä minulle käytettyjen ohjelmien
liikkeestä. Jos ohjelma löytyy, ostan Nintendo DS:n, mutta jos ei, sijoitan
sitten elektroniseen sanakirjaan.
Kävimme myös kyselemässä hieman puhelimista ja selvittelemässä
paikallisten pankkien toimintaa. Uskomatonta mutta totta, edes visalla ei voi
nostaa rahaa kuin yhdestä paikasta koko kaupungissa (tämä koskee siis toki vain
ulkomaisia visa-kortteja). Myöskään
nettipankki ei ole täälläpäin tuttu käsite. Jälleen sai siis huomata tämän
hassun takapajuisuuden ja huipputeknologian yhdistelmän, mikä Japanissa tuntuu
vallitsevan. Mutta eiköhän tämäkin asia ajan kanssa selviä.
Lounaaksi kävimme syömässä Hokkaidon erikoisuutta, suupu
kareeta. Karee raisu on japanissa hyvin yleinen ruokalaji, joka sisältää
tulista, tummaa kastiketta ja riisiä, mutta Hokkaidolla kastike on nimensä
mukaisesti keitto (”suupu” = englannin ”soup”) Oma annokseni sisälsi monia
ihanan makuisia kasviksia, kananmunaa ja sieniä. Todella herkullista!
Shosuke ja Kazuhiro kampuksella |
Perinteisiä japanilaisia makeisia yhdessa rautatieaseman tavarataloista. |
Isoinkin Stockmannin herkku kalpenee tämän jättimäisen herkkukeitaan rinnalla. Tarjolla oli Stockmannin tyyliin myös tuoreita leivonnaisia, ruokaa, salaatteja tms. |
Suupu Karee! |
Opettajan johdolla valloittamassa Sapporon yöelämää
Sunnuntai 23. syyskuuta
Vietin aamupäivän tutustumalla tarkemmin läheisellä Sooenin
juna-asemalla sijaitsevan Aion-tavaratalon valikoimaan. Tämä asuntolakin on
nimetty Sooeniksi, joten asema ja kauppa ovat tosiaan ihan mukavan lähellä.
Sekä vaatteet että ruoka näyttivät sopivan hintaisilta. Kävin samalla lounaalla
japanilaisessa ”perheravintolassa”. Niiden ruokavalikoima on laaja ja hinnat
kohtuu edulliset, joten herkullinen sienipasta-annos, salaatti ja keittokupillinen
päätyivät mahaani n. 8 eurolla.
Iltapäivällä tapasimme yhdessä muiden suomalaisten
vaihtarien ja Erkin kanssa paikallisen suomenkielen opettajan, Aki-sensein
Sapporon asemalla. Tästä alkoikin odotettua paljon pidempi ja hauska ilta.
Ensimmäinen etappi oli kaupunkia halkovassa isossa
Oodori-puistossa järjestetty syysfestivaali, joka tarjosi erilaisia ruoka- ja
juomakojuja aina saksalaisesta oluesta kebabiin ja japanilaistyylisiin
makeisiin.
Seuraavassa kuvia festivaalilta:
Erkki osti kauriinlihaa. Se oli herkullista! |
Maistiaisa jaettiin auliisti. Tässä oli tarjolla kalaa ja katkarapuja. |
Samu selvittämässä sijaintia kartasta. |
Milla : ) |
Kun festivaali oli kuuden aikoihin katsastettu, siirryimme
syömään illallista perinteiseen yakiniku-ravintolaan. Yakiniku tarkoittaa
kirjaimellisesti paistettua lihaa, mutta Suomesta poiketen asiakkaat paistavat
tilaamansa lihan ja kasvikset itse pöytään tuotavilla minigrilleillä. Tämä on
hauska tapa seurustella ruokailun lomassa, ja ohueksi siivutettu liha myös
maistuu parhaalta suoraan grillistä noukittuna. Kaikki ruokailijat osallistuvat
”ruuanlaittoon” asettelemalla tilattuja aineksia grilliin ja kääntelemällä
niitä. Mieleinen suupala noukitaan suoraan grillistä samoilla puikoilla kun
haluttu kypsyysaste on saavutettu. Aterian lisäksi tilasimme totta kai nomihoudain,
eli sekä alkoholillisia että alkoholillisia juomia sai tilata syömisen ajan
niin paljon kuin halusi tiettyä maksua vastaan. Koko aterian hinnaksi muodostui
2500 jeniä/henkilö, eli n. 25 euroa. Hieman hintavampaa kuin normaali ruoka,
mutta väitän että pelkkä nomihoudai (jos sellainen joskus Suomeen
lanseerattaisiin) maksaisi kotona enemmän.
"kokkausta" |
myös vihanneksia löytyi |
Syömään! |
Syömisen jälkeen siirryimme aikaisen ajankohdan vuoksi
karaokeen. Nyt on siis korkattu tämäkin hauskuus tältä vuodelta. Japanilaisessa
karaokessa tosiaan Suomesta poiketen vuokrataan aina oma huone kaveriporukkaa
varten, jossa sitten kukin voi laulaa vuorollaan valtavalta kappalelistalta
haluamansa laulun ja juoda haluamiaan huoneeseen tilattavia juomia. Illan
kappalevalinnat vaihtelivat japanilaisesta iskelmästä eli enkasta nykyiseen
japanilaiseen pop-musiikkiin ja vanhoihin länsimaisiin klassikoihin. Mahtuipa
mukaan myös yksi suomalaisen HIM-yhtyeen kappale. (Kappalevalikoimat ovat siis todellakin
laajat, kun jopa Suomalaisia kansainvälisesti menestyneitä bändejä löytää
helposti.)
Karaoken jälkeen oli vuorossa opettajan suosima oikein
tyylikäs ja rauhallinen jazz-baari. Ja toki täälläkin nomihoudai, edulliseen n.
15 euron hintaan. Itse tosin lopetin alkoholijuomien juomisen jo parin annoksen
jälkeen ja tyydyin tilaamaan vettä muiden jatkaessa. : )
Jazz-baarin jälkeen kuvittelin meidän jo lähtevän kotia
kohti (kello oli siinä yhden maissa), mutta senseillä oli vielä yksi paikka
mielessään. Hän johdatti meidät kellarikerroksessa sijaitsevaan, uskomattoman
tyylikkääseen ja pieneen baariin, jonka pinta-ala oli n. 2mX15m. Sellaisia
paikkoja ei Suomessa voisi ikinä kuvitellakaan näkevänsä. Tämä oli siis juuri
sellainen baari mitä olette ehkä nähneet joissain elokuvissa ja joihin ei
todellakaan löydä, ellei satu tietämään paikkaa. Aikomuksena oli ilmeisesti
juoda yhdet ja lähteä melko pian, mutta juuri kun itse olin henkisesti
valmistautumassa lähtöön, pieneen baariin pelmahti toinen suunnilleen meidän
porukkamme kokoinen joukko juhlijoita. Teimme uudelle porukalle tilaa, ja tästä
seurasi vilkas ja hauska keskustelu ja tarjosipa ramen-ravintolan omistajiksi
osoittautunut pariskunta meille kaikille vielä juomatkin. Tämän seurauksena
ilta venyi todella myöhään, mutta onneksi älysin itse pysytellä mehu- ja
kokislinjalla, joten tästä ikimuistoisesta illasta ei seurannut muuta kuin
väsymys seuraavaan päivään.
Appelsiinimehua fiinissä baarissa - käy se näinkin! |
Huonepläjäys
Yleisön pyynnöstä esittelen nykyisen asuntoni kuvilla.
Pienihän tämä on, mutta olen äärettömän iloinen omasta kylpyhuoneesta ja keittonurkkauksesta. Muissa HUSTEP:ilaisille mahdollisissa asuntoloissa ei moista luksusta ole. Anteeksi pojat! (Tämä asuntola on tosiaan vain tyttöjä varten) Aion kunnioittaa kylppäriä testaamalla tänään ensimmäistä kertaa itse kylpyammetta. Ostin onsen-pulveria, jonka avulla kylvystä pitäisi tulla saman lainen kuin aidossa Japanilaisessa kuumassa lähteessä ; )
Pienihän tämä on, mutta olen äärettömän iloinen omasta kylpyhuoneesta ja keittonurkkauksesta. Muissa HUSTEP:ilaisille mahdollisissa asuntoloissa ei moista luksusta ole. Anteeksi pojat! (Tämä asuntola on tosiaan vain tyttöjä varten) Aion kunnioittaa kylppäriä testaamalla tänään ensimmäistä kertaa itse kylpyammetta. Ostin onsen-pulveria, jonka avulla kylvystä pitäisi tulla saman lainen kuin aidossa Japanilaisessa kuumassa lähteessä ; )
lauantai 22. syyskuuta 2012
Turistikierros
Lauantai 22. syyskuuta
Huomasin perjantai-iltana, että olin tehnyt klassisen
adapterimokan. Eli Suomesta ostamani adapteri oli sopiva kaikille muille
latureilleni, mutta tietokoneeni johdon pää sattui olemaan liian iso adapteria
varten. Olin ollut niin kiireinen, etten ollut juuri ehtinyt käyttämään
tietokonetta, enkä siksi huomannut asiaa ennen kuin illalla. Aamulla yritin
siis lähteä jo kymmenen jälkeen etsimään sopivaa adapteria omin päin. Olin
nimittäin nähnyt elektroniikkaosaston käydessäni JR Towerissa edellisenä
päivänä Fei Fein kanssa. Osaston löytäminen osoittautui kuitenkin pian
mahdottomaksi, joten tyydyin kiertelemään ja ihmettelemään erilaisten
vaatekauppojen määrää. Tuntuu todella ihmeelliseltä, että äkkiä on saatavilla
näin laaja valikoima erilaisia vaatteita, joissa olen M-kokoa. Suomessa oman kokoisten
vaatteiden löytäminen on sen verran hankalaa, etten ole tottunut tällaiseen. Ostin
kuitenkin yhden topin ja T-paidan, koska todella tarvitsen hellevaatteita.
Suomesta lähtiessä en kavereiden sanomisista huolimatta sisäistänyt vallitsevaa
kesäistä ilmanalaa, joten mukanani on lähinnä syksy- ja talvivaatteita.
Paremmin vuodenaikaan sopivat kengät ovat myös nyt ostoslistalla.
Tältä näyttää kävelyreittini asuntolalta asemalle päin:
Kello 13 tapasimme sovitun mukaisesti Sapporon aseman länsiporttien
Mr. Dounut –liikkeen edessä Takin, Shosuken ja muiden suomalaisvaihtarien
kanssa. (Nyt valehtelin hiukan, Shosuke tuli hieman myöhässä jo liikkeelle
lähdön jälkeen.) Kävimme ihan ensimmäiseksi yhdessä ostamassa johtooni sopivan
adapterin, minkä jälkeen alkoi kierros ympäri Sapporoa. Shosuke ja Taki
esittelivät meille kaupunkia ja hyödyllisiä kauppoja. Päivä oli todellakin
hyödyllinen jatkon kannalta, jalat tosin kuluivat muusiksi kaikesta kävelystä. Päivän
päätteeksi kävimme yhdessä purikurassa (purikura on valokuva-automaatti, johon
voi valita erilaisia taustoja, ja joissa kuvat ottamisen jälkeen koristellaan digitaalisesti.
Tämän jälkeen ne printataan ulos parina todella pieniä kuvia sisältävänä
arkkina. Kuvien koko on n. 1cmX1cm luokkaa) ja kotimatkalla tyttöjen kanssa
syömässä illallista.
Tässä kuvia päivästä:
vanha kaupungintalo ja päivän retkikunta |
Oodorin puistossa oli ekotaidetta muovipulloista |
Mango-jogurtti -juoma ja japanilainen makealla paputahnalla täytetty anpan |
Shosuke taitteli kurjen kahvittelun lomassa |
Sapporon TV-torni |
Shosuke ja Taki tarjosivat meille tokoyakia, eli mustekalalla täytettyjä taikinapalloja |
illansuussa Sapporon aseman edessä |
Osa Sapporon asemarakennusta |
Flunssa on paranemaan päin, mutta edelleen olemassa. Ääni on
matala ja olotila aika väsynyt. Mutta eiköhän tämä tauti pikku hiljaa jo häviä!
Ensimmäinen päivä uudessa kotikaupungissa
Perjantai 21.syyskuuta
Perjantaiaamuna lähdimme jo yhdeksän aikaan tuutorini kanssa
käymään ward officessa ilmoittamassa minut uudeksi asukkaaksi, hakemassa vakuutuksen
ja ties mitä muuta. Virallisia papereita vain työnnettiin eteeni täydennettäväksi,
ja Fei Fei auttoi niin etten joutunut itse kirjoittamaan juuri muuta kuin
nimeni. Kaikki kaavakkeet olivat japaniksi ja virkailijat myös puhuivat vain japania,
joten ilman tuutoria en olisi mitenkään selvinnyt näistä muodollisuuksista.
Lisäksi avasin pankkitilin, koska yliopisto sitä vaatii. Itse en nyt vielä
oikein tiedä, onko tilistä sitten lopulta mitään hyötyä. Japanilaiset ovat
pankkienkin kanssa oudon muinaisia, internet-asiointia ei ole ainakaan missään
normaalissa pankissa, eikä niihin siis voi ilmeisesti myöskään siirtää itse
rahaa omalta pankkitililtään Suomesta netin kautta. Joten taidan hoitaa
pankkiasiani netissä ja nostaa sitten täällä visalla aina kuukausittain
tarvittavan rahatukon.
Virastojen jälkeen kävimme lounaalla Sapporon aseman
yhteydessä sijaitsevassa JR Towerissa, joka on yksinkertaisesti valtava, neljän
tavaratalon muodostama ~10-kerroksinen ostoskeskus. Söimme sushia ylimmässä
kerroksessa. Ateria oli herkullinen ja kohtuuhintainen, joten tarjosin myös
tuutorini ruuan kiittääkseni sen päivän kovasta työstä. Tämän jälkeen kävimme
vielä ilmoittamassa minut paikalla olevaksi International Student Centerissä
yliopistolla. Kampusalue on todella iso ja puistomainen, en olisi ikinä Oulun
yliopiston jälkeen uskonut, että Yliopisto voi olla alueena niin nätti.
Päivän virallisen osuuden jälkeen tapasin Erkin, ja päätimme
lähteä yhdessä käymään nähtävyyskartasta bongaamassani Hokkaidon temppelissä.
Erkistä oli myös itsekin Hokkaidon Yliopistossa vaihdossa olleena paljon apua
taloustarpeiden ostossa 100 jenin kaupasta ja tämän Hokkaidon temppelin löytämisessä.
Saavuimme temppelille aika myöhään,
joten ehdimme katsella vain hetken ennen kuin ovet suljettiin viideltä kovan
rummutuksen ja muiden rituaalien kera. Temppeliä ympäröivä iso puisto oli
kuitenkin kaunis, eli reissu ei ollut aivan turha.
Ohessa kuvia temppelistä ja sitä ympäröivästä puistoalueesta:
Pysähdyimme paluumatkalla
teelle, ja huomasin että vaikka ravintolaruoka on täällä huomattavasti Suomea
halvempaa (alle 10 eurolla syö todella hyvin normaalissa japanilaistyylisessä
ravintolassa), niin kahviloissa itse juomat, kahvi ja tee, ovat tuplasti Suomen
hinnoissa. Eli 4-6 euron luokkaa. Leivonnaiset ovat taas samaa hintatasoa kuin
kotipuolessa.
Lopuksi kävimme Erkin kanssa vielä kirjakaupassa. Ostin
yhden japanin kieliopin oppikirjan, kanji-harjoituslappuja, kirjan jossa on 1-2
sivun novelleja japaniksi englantilaisten käännösten kera sekä yhden jo aiemmin
kieleltään todella hyväksi havaitsemani manga-sarjan ensimmäisen osan, しろくまカフェ:n
Loppuun liitän kuvan ostamastani 20 euron vedenkeittimestä joka hohtaa pelottavan sinisenä aina ollessaan päällä. Hyvin jännä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)