Uusi vuosi 2013

Tässä blogimerkinnässä saatan nyt päätökseen Osaka-Kyoto -reissun kuvauksen ja koitan päästä sitten takaisin nykyhetkeen, aletaanhan jo elää tammikuun loppua ja blogi laahaa edelleen joulukuun asioissa. Mutta siis, uudenvuoden aatto kului Osakassa Kohtaron kotona siivoilun ja muun valmistelun merkeissä, vähän kuin meillä 23.joulukuuta. Kävimme päivällä kävelemässä läheisen Oosakan yliopiston kampuksella. Illalla puolenyön jälkeen eli jo 1.1. käytiin läheisessä pyhätössä. Paikalla oli paljon väkeä.

Aamupala oli hyvin perinetinen uudenvuoden kattaus: mocchia sisältävvä keittoa ja öö en tiedä miksi suomentaisin nuo rasioissa olevat ruuat... Kaikenlaista kauan säilyvää vihannesta ja kalaa, näitä syödään useampana päivän ruuan kannsa.

Näkymä talon yläkerrasta

Kohtaron kotitalo

 Kuvia yölliseltä pyhättökäyniltä:

 1.1. uudenvuodenpäivänä lähdimme isoäitiä lukuunottamatta koko perhe ja minä käymään Kiotossa, jossa vierailimme kolmessa eri temppelissä. Kaikkialla oli liikkeellä ainakin minun näkemäni mukaan yksinomaan japanilaisia uudenvuoden perinteisiä rukouksia suorittamassa. Ehkä turistit välttävät kiertelyä uutena vuotena paikallisten muodostaman tungoksen vuoksi, tai sitten temppelit joissa kävimme olivat kuuluisia vain japanilaisten keskuudessa. Joka tapauksessa tungos oli varsinkin ensimmäisessä temppelissä melkoinen, ja kesti melkein tunnin päästä temppelin portilta itse temppelille, jonka etuosaan kukin heitti kolikkonsa ja suoritti rukouksensa tulevan vuoden varalle. Kuten varmaan kirjoituksistani on tullut esille, uusi vuosi on tosiaankin se tärkein juhla japanilaisille, kun taas joulusta ei juuri piitata kuin kaupallisessa mielessä (ja siinäkin paljon vaisummin kuin missään länsimaissa).

Kuvia temppeleistä:

 Illalla seitsemän aikaan saavuttiin kotiin ja alettiin valmistella juhlaillallista. Kohtaron isoäidillä oli myös yllätys minun varalleni: isoäiti puki minut kahteen erilaiseen kimonoon! Olin vaikuttunut 79-vuotiaan hauraan isoäidin taidosta vieläkin pukea kimono, vaikka tälläkään kertaa ei menty ihan oikeaan pukemistapaan, joka todella kestää aikaa. Silti obi-vyön sitominen jaksaa edelleen ihmetyttää minua. Haluaisin kovasti joskus oppia, miten se tehdään. Varsinkin kun kesällä haluan hankkia itselleni kevyen (ja kohtuuhintaisen) kesäkimonon, yukatan kesän festivaaleja varten (eli toisinsanoen se pitäisi sitten osata pukea hahaha).

Kohtaron isosisko, allekirjoittanut ja Kohtaro

sekä raakaa kalaa että hevosenlihaa, paistettua kanaa ja mätiä

Rapu oli todella hyvää!

Näin, nyt olen, joskin hieman hätäisesti, päättänyt kuvaukseni suuresta matkastani 27.12.2012 - 2.1.2013
Matka oli ikimuistoinen,ja olen todella kiitollinen Kohtarolle ja tämän perheelle aivan uskomattomasta vieraanvaraisuudesta. Juuri tällaiset asiat saavat minut monesti tuntemaan että minun oikeasti kuului tulla Japaniin, vaikka en kyllä koekaan omaavani erityistä uskonnollista vakaamusta mihinkään suuntaan. Mutta sanotaanko vaikka sitten että ehkä se, että nyt olen viimein voinut toteuttaa jo yläasteajoista lähteneen haaveen vaihto-opiskelusta Japanissa saa minut tuntemaan oloni todella tyytyväiseksi koska kerrankin tein täysin oman pääni mukaan jossain todella isossa asiassa ajattelematta ollenkaan muiden ihmisten mielipiteitä (ei sillä että kukaan olisi yrittänyt estää minua lähtemästä vaihtoon). Tuntuu aika ihmeelliseltä elää ja kokea ihan puhtaasti vain itseään varten.

En sano, että Japani olisi mitenkään maana parempi kuin Suomi (pidän monessa asiassa enemmän suomalaisesta tavasta toimia), mutta varmaan se, että elän nyt juuri niin kuin itse tahdon saa olon todella tyytyväiseksi. Myöskin se, etten ole missään vaiheessa ainakaan toistaiseksi kokenut minkäänlaisia kulttuurishokin oireita (ei hullaantumista Japaniin eikä tympääntymistä kaikkeen japanilaiseen ja koti-ikävää) ja olen nyt neljässä kuukaudessa saanut niin monia hyviä kavereita enkä ole kertaakaan tuntenut itseäni yksinäiseksi samalla tavalla kuin Suomessa, jaksaa aina uudelleen yllättää. En nyt sano etten kaipaisi kaikkia läheisiä ihmisiä Suomessa, mutta tieto siitä, että kuitenkin 7 kuukauden päästä palaan Suomeen auttaa tässä asiassa.

Huh, tulipa kerrankin kirjoiteltua niitä Erkin peräänkuuluttamia tunteita ja ajatuksia. No, saadaanpahan jotain eroa normaaliin matkablogiin. Mitä tulee kuulumisiini Sapporoon paluun jälkeen, kiirettä on riittänyt. Loppuosa talvilomastani kului isäntäperheen luono home stay -ohjelmassa, koitan kirjoittaa siitäkin jossain vaiheessa joskus. Koulu alkoi 7.1. maanantaina, ja tämä ensimmäinen viikko olikin aika kamala kiire, sillä 17. päivä torstaina oli 2 esitelmää, joita kumpaakaan oli ryhmissä tuskin aloitettu valmistelemaan. Onneksi 14. päivä maanantai oli vapaapäivä (silloin on kaikkien 20-vuotta täyttävien täysi-ikäisyys -seremonian vuoksi kansallinen vapaapäivä), ja kolmipäiväisen viikonlopun aikana vietin oikeasti suurimman osan aikaa kouluhommissa saaden kaiken lopulta ihan hyvälle tolalle. Silti viikko meni hujauksessa. Torstain esitelmät olivat Contemporary Japanese Society -kurssin esitelmä aiheesta "Japanese companies overseas policies", ja Japanese Economics -kurssin esitelmässä vertailimme japanilaista henkilöstöjohtamista suomalaiseen, nigerialaiseen ja yhdysvaltalaiseen henkilöstöjohtamiseen (ryhmämme jäsenet olivat siis japanilaisen lisäksi näistä maista, kuten nokkelimmat ehkä päättelivät). Viime perjantaina oli myös vapaata koulusta, sillä koko yliopisto suljettiin viikonlopuksi siellä järjestettävien lukiolaisten tasokokeiden johdosta. Nämä kokeet ovat todella tärkeitä, sillä niiden tulosten perusteella päätetään, mihin yliopistoon haetaan. Ja Japanissa tosiaan on työnhaussa ykköskriteerinä nimenomaan se, miten arvostetusta yliopistosta kukakin on valmistunut.

Koska myös tämän viikon tiistaina, 22.1., oli koe Modern Japanese History -kurssista, vietin sekä lauantain että sunnuntain kavereiden kanssa opiskellessa. Lauantaina opiskeltiin asuntolan aulassa, mutta koska se oli sunnuntaina varattu juhlia varten, vietimme päivän (klo 11 - 18) opiskellen kahvilassa. Tämä on täällä japanissa ilmeisen normaalia, ja meidän lisäksemme kahvilassa oli myös toinen pöytäseurue, joka vietti siellä tämän koko aukioloajan.

Tätä kirjoittaessa on perjantai 25.1. Totesin eilenillalla onnistuneeni taas saamaan flunssan, ja jäin tänään pois koulusta. Huomaa olevansa sairas kun pystyy nukkumaan 13 tuntia ilman mitään vaikeuksia (menin nukkumaan klo 9 ja heräsin klo 10). Nyt siis taas sairastetaan ja toivotaan pikaista paranemista. Koulujutut ovat nyt ihan ok, yksi essee pitäisi kirjoittaa Japanese War History&Memory -kurssia varten, mutta sen deadline on vasta 4. helmikuuta. Englanninkieliset kurssit alkavat pikkuhiljaa loppua, mutta japanintunnit jatkuvat helmikuun 15. päivään saakka, eli helmikuussa olisi tiedossa vielä kanji- ja kielioppikoe. Kevätloma on 15.2. - 8.4. Varasimme 2 suomaiasen kaverin kanssa matkan Okinawalle Nahan kaupunkiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Okinawa_Island). Pako lumen keskeltä on tervetullut ja lennot ovat halpoja, jee! Lisäksi porukat tulevat käymään maaliskuun ekalla viikolla. 14. maaliskuuta lähdetään kavereiden kanssa Koreaan, jossa täällä kanssamme opiskeleva mutta loman kotimaassaan viettävä korealainen kaverimme on luvannut meitä opastaa. En ole vielä ostanut paluulippua, mutta ajattelin palata Soulista Tokioon ja viettää siellä pari päivää siellä asuvien kavereiden kanssa ennen paluuta Sapporoon. Todennäköisesti 25. maaliskuuta tulisin takaisin toivottavasti jo keväiseen pohjoiseen.

Tällaisia tunnelmia ja suunnitelmia siis tällä kertaa. En malta odottaa Okinawaa ja rantaa ja merta!

Kioto, loputtoman sateen kaupunki

30. joulukuuta 2012

Kuten otsikko vihjaa, lähdimme taas sunnuntaina heti kymmenen aikaan kohti Kiotoa. Tällä kertaa seurueen muodosti vain Kohtaro ja minä, jotka urheasti sateenvarjoilla varustettuina lähdimme aamulla matkaan. Osakassa sade oli vielä kevyttä, mutta Kiotossa se muuttui heti kohtalaiseksi ja jatkui tasaisena koko päivän. Vaikkakin sade aiheutti epämukavuutta litimärkien kenkien, kylmyyden ja kameran suojelun muodossa, oli siinä se hyvä puoli että muita turisteja oli liikkeellä aika vähän. 

Ensimmäinen kohteemme oli Daitokuji-temppelialue. Alue oli todella laaja, joten teimme vain pienehkön kierroksen ehtiäksemme muihinkin nähtävyyksiin, mutta tunnelma oli hieno. Sateen ja aikaisen kellonajan vuoksi paikalla ei oikeasti ollut lisäksemme juuri ketään muuta. Oli hiljaista, ja oli aika hieno tunnelma istua katoksessa juomassa ilmaiseksi termarissa tarjolla ollutta vihreää teetä sateen ropistessa katoksen ulkopuolella temppeleiden kattoihin ja pihan puihin. Hyvin ”japanilainen” fiilis oli tämä.

Seuraavassa kuvia Daitokujista:

Täällä oli sitä mainittua teetä termarissa

Urheina (ja jalat jo valmiiksi märkinä) päätimme kävellä Daitokujilta muutaman bussipysäkin matkan itse päivän pääkohteelle, Rokuonji-temppeliin. Useimmille temppeli on tuttu nimellä Kinkaku tai Kultainen Paviljonki, joka on yksi alueella sijaitsevista rakennuksista, vaikkakin toki kuuluisin. Rakennus on UNESCO:n maailmanperintökohde, ja tosiaan nimensä mukaisesti kultainen; kolmikerroksisen pyhätön kaksi ylintä kerrosta on päällystetty kokonaan lehtikullalla. Olin toki nähnyt kuvia Kinkakusta useasti, mutta kerrankin todellisuus ylitti kuvat. On vain vaikea käsittää kokonaista kultaista rakennusta vaikka sen onkin kuvissa nähnyt. Kokemusta täydensi temppelialueen teetalossa nautittu japanilainen vihreä maccha-tee. Jostain syystä tässä paikassa ei ollut lisäkseni ollenkaan länsimaalaisia turisteja, lieneekö sitten näyttänyt epäkutsuvalta japaninkielentaidottomille kimonoon puettuine henkilökuntineen. 

Kuvia Rokuonjista:

Rokuonjin muita rakennuksia

Kultainen paviljonki

maccha-teetä ja asiaankuuluva makeinen

 

Rokuonjin jälkeen oli taas aika etsiä lounaspaikka. Päädyimme vaatimattomaan mutta halpaan lounasravintolaan, joka sijaitsi mukavasti matkalla seuraavaan ja päivän viimeiseen temppeliin. Temppelin nimi on Ryoanji, ja se on kuuluisa jälleen UNESCO:n suojaamasta kivipuutarhastaan. Kolmelta sivulta muurin ympäröimä 15 kiven asetelma on nimittäin siitä erikoinen, että sen kaikkia kiviä ei voi koskaan nähdä yhtä aikaa, koska katselukulmasta riippuen aina yksi kivi on piilossa jonkin toisen takana. Niin ja puutarha on peräisin 1500-luvulta, eli on aika huikeaa jos alkaa miettimään miten se on onnistuttu pitämään muuttumattomana (isoja kiviä ympäröi pikkukivien harjattu kenttä, jonka haravoimisjärjestys on onnistuttu suunnittelemaan niin, ettei maahan lopuksi jää lainkaan jalanjälkiä. Ryoanji teki minuun aika suuren vaikutuksen. 

Sadepäivä oli oikeastaan mitä oivallisin vierailulle, sillä puutarhaa ihaillaan temppelin sisältä käsin katoksen alla rappusilla istuen, ja sateen vuoksi muita turisteja oli vähän (normaalisti on kuulemma vaikeaa päästä istumaan). Päädyimme viettämään paikassa noin tunnin, vaihtaen välillä istumapaikkaa ja siten näkökulmaa kiviin.  Sade mielestäni lisäsi puutarhan tunnelmaa, ja oli ihanaa olla ilman litimärkiä kenkiä (kengät oli vaihdettu temppeliin sisään astuttaessa tohveleihin). 

Lopuksi pari kuvaa myös Ryoanjista:

 

Osakan valloitus

29. joulukuuta 2012

Tämäkin päivä alkoi varhain (ainakin japanilaisittain, olen huomannut että suomalaisiin verrattuna japanilaiset ovat melkoisia aamutorkkuja). Päivän tarkoitus oli tutustua vuorostaan Osakaan, jonne oli noin vartin junamatka tältä myös noin vartin automatkan päässä sijaitsevalta rautatieasemalta. Hokkaidolla kanssani samassa vaihto-ohjelmassa opiskeleva Pauliina oli myös tullut edellisenä päivänä Osakaan suosikkiyhtyeensä (älkää kysykö sen nimeä, en tiedä mitään japanilaisesta pop-musiikista) keikkaa varten. Olimme siis sopineet viettävämme lauantain yhdessä Osakaa kierrellen ja näin teimme. Tapasimme 11 aikaan Osakan rautatieaseman edessä sijaitsevan jättimäisen Yodobashi Cameran (paikallinen elektroniikkaliike, Sapporossakin on yksi, jota pidin isona ennen kuin näin tämän Osakan version) edessä. Koska Pauliina oli käynyt Osakassa aiemminkin, päätimme mennä jonnekin mikä olisi hänellekin uutta. Päätimme siis suunnata ensiksi melko lyhyen kävelymatkan päässä sijainneeseen Osaka Sky Building – rakennukseen ja sen näköalatasanteelle. 

Rakennus oli muistaakseni sellaiset vaatimattomat n. 40 kerrosta, mutta näköala oli hieno kun sitä pääsi katselemaan oikeasti ulkona rakennuksen katolla kävellen. Myös sää sattui olemaan suosiollinen, ikään kuin hyvityksenä edellisen päivän Kioton koleudesta ja kosteudesta. Lämpötila oli jopa vähän päälle kymmenen astetta ja aurinko paistoi välillä ainakin kameralleni jopa hieman turhankin kirkkaasti.

Maisemien ihailun jälkeen päätimme palata rautatieasemalle ja kierrellä siellä hieman kauppoja ennen lounasta. Yritin kovasti katsella uutta taskukalenteria, mutta en tahtonut millään löytää yhtäkään, joka olisi ollut pieni ja kovakantinen ja jossa olisi ollut tilaa oikeasti kirjoittaa jokaisen päivän kohdalla. Suuriosa japanilaisista ”taskukalentereista” on minun makuuni aika isoja, ja jostain syystä kovakantisuus ei näytä olevan täällä kovin kovassa huudossa. Muumi-kalentereita löytyy muuten varmaan laajempi valikoima kuin Suomesta. 

Ostosten jälkeen oli lounaan aika, ja koska Osakassa oltiin, niin pitihän sitä toki mennä syömään takoyakia. Takoyaki on hieman golf-palloa pienempi taikinapallo, joka sisältää mustekalaa, purjoa ja toisinaan hieman muutakin kuten juustoa tai lihaa (tosin mustekalan korvaaminen lihalla kyllä mielestäni vähän pilaa koko jutun, ruuannimen tako-osa kun tarkoittaa juuri mustekalaa). Olen syönyt tätä ruokaa aiemminkin, mutta täytyy sanoa että kyllä tämä Osakalainen ravintola vei voiton makuelämyksenä. Seuraavassa valmistus vaiheittain kuvien kanssa (koska kyllä, pyörykät paistettiin ihan itse pöydässä hahaha).

Mustekala kokkaa paloja itsestään.

Aluksi tarjoilija tuli ja kaatoi täytteet kuppeihin

Seuraavaksi taikina

 

 

pallojen käänteleminen itse oli aika jännää kun pelotti että kaikki palaa

Lopuksi päälle laitetaan kastiketta, majoneesia, merilevähiutaleita ja kuivatun kalan hiutaleita

 Ruuan jälkeen Pauliinalla oli toinen tapaaminen, joten jatkoimme Kohtaron kanssa kaksistaan Osakan tutkiskelua.  Ensimmäinen kohde oli Shin-sai-bashi –niminen katettu oikeasti todella pitkä kauppakatu, vietimme varmaan melkein pari tuntia sitä pitkin kävellen ja pysähtyen välillä katselemaan kauppoja. Suuriosa liikkeistä oli vaatekauppoja, mutta sekaan mahtui myös kaikkea muuta pienistä ruokakojuista kauneussalonkeihin ja kirjakauppoihin. Tiemme varsinainen pääpiste oli Dou-ton-buri joki, jonka tämä aiemmin mainittu Shin-sai-bashi ylittää sillalla jatkuen vielä jonkin matkaa Namba-nimiselle etenkin nuorison suosimalle alueelle. Dou-ton-buri on siinä mielessä hauska paikka, että se on todella ollut jo useita satoja vuosia pitkin tärkeä kaupan ja rahtiliikenteen keskus, ja kauppa tosiaan kukoistaa vielä tänäkin päivänä joen ympärillä Shin-sai-bashin ja ympäristön lukuisten liikkeiden johdosta. Sillan läheisyydessä olleesta tungoksesta tuli myös pitkästä aikaa oikein kunnon ”Japanifiilis”, tuli nimittäin mieleen kolmen vuoden takainen lomareissu yhtä ruuhkaisessa Tokiossa. Myös lämpötila ja kaupungin moderni ilme toi kivaa nostalgiafiilistä Tokiosta.