keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Fukuoka



13. – 15. joulukuuta 2012

13. päivä joulukuuta torstai-aamuna kello 8 tapasin siis Sapporon asemalla Akiran ja suuntasimme yhdessä junalla Sapporon lentokentälle. Kyseessä oli siis seminaarini matka Fukuokaan Kyushun saarelle, joka on eteläisin Japanin neljästä pääsaaresta. Tarkoitus oli pitää lyhyehkö yhteinen seminaari Fukuokalaisen yliopiston(西南学院大学) taloustieteiden seminaariryhmän kanssa ja samalla pitää muuten vain hauskaa aikaisemman suuren yhteisseminaarin onnistuneisuuden kunniaksi. Kaikki seminaarin jäsenet eivät valitettavasti reissulle päässeet, mutta meitä lähti minä, Akira, Sachiko ja Nagahara sekä ensi vuonna seminaarissa aloittava nyt 2. vuoden opiskelija Chinami. Lensimme Fukuokaan Tokion kautta, joskin välilasku kesti vain 20 minuuttia. Muutenkin Japanin sisäisillä lennoilla tuntuu olevan huomattavasti joustavampi aikataulutus kuin Suomessa, emme missään lennolla odottaneet turvatarkastusten jälkeen lentoa tuskin puoltakaan tuntia. Lentomatkat sujuivat japaninkielistä mangaa lukiessa, jutellessa ja nukkuessa. Jostain syystä olimme koko porukka aika huonovointisia/unisia molempien lentojen ajan. 

Itse Fukuokaan saavuimme iltapäivällä 2 tienoilla. Oli ihanaa ja samalla hämmentävää kun yhtäkkiä ei ollutkaan lunta (sitä on täällä Sapporossa nyt oikeasti valehtelematta jo yli metri koska saari-ilmasto=sade) ja lämmintäkin oli yli kymmenen astetta. Kaikkein hämmentävintä olivat tienvarsilla yhä kukkivat kukat. Aihara-sensei tuli oikein ystävällisesti hakemaan meidät kaikki autolla ja vei meidät suoraan syömään lounasta. Aihara-sensein vaimo on kotoisin Fukuokasta ja heillä on siellä vielä myymätön asunto, niinpä sensei tunsi Fukuokan todella hyvin ja kierrätti meitä eri paikoissa lähinnä syömisen merkeissä. 

Tosiaan torstain lounaaksi saimme tuoreita grillattuja ostereita (paljon, paljon ostereita) varmasti ihan tuoreeltaan merestä, ravintolakoju sijaitsi aivan merenrannalla kalastusalusten ja simpukoiden puhdistukseen käytettävien telttojen vieressä. Merinäköala oli mahtava.

näköala ravintolakojun ovelta/ikkunasta

omnomnom - näitä sitten syötiin suoraan grillistä


Reissussa mukana olleet vasemmalta oikealle: Aihara-sensei, Nagahara, Sachiko, allekirjoittanut, Akira ja Chinami.

ravintolakoju
Lounaan jälkeen sensei vei meidät vielä autolla hotellillemme asti (matkassa kesti varmaan reilu tunti sillä tämä lounaspaikka oli varsinaisen Fukuokan kaupungin ulkopuolella ja jonkin aikaa piti etsiä oikeaa hotellia). Hotellilla asettauduttiin vähän aikaa taloksi ja sitten olikin jo kello 7 eli oli aika suunnistaa etsimään Fukuokalaista illallista. Ensiksi suunnattiin syömään Fukuokalle tyypillisiä normaalia pienempää (mutta herkullista) gyozaa (lihalla täytettyjä alun perin kiinasta tulleita taikinanyyttejä). Tämän jälkeen onnistuimme varaamaan pöydän paikallisten suosittelemasta motsunabe-ravintolasta. Olin aluksi hieman ennakkoluuloinen kyseistä ruokaa kohtaan, sillä se oli sattunut vastaani googlaillessani Fukuokaa edellisenä päivänä. 
Hotellihuone

Hotelli
Motsunabe on siis muuten kuin tavallinen nabe (eli keitetään pöydässä kasviksia ja lihaa sisältävää pataa), paitsi että motsunaben liha on sian sisälmyksiä, ilmeisesti suolta tai jotain. Ei oikeastaan koskaan selvinnyt minulle tarkemmin mitä, mutta näin tulkitsin näkemäni muodon perusteella. No, joka tapauksessa sian sisälmykset eivät tosiaan mielestäni kuulostaneet miltään maailman herkullisimmalta aterialta, mutta yllätyksekseni totesin että liha oli yllättävän pehmeää ja maukasta ja motsunabe kaiken kaikkiaan juuri niin herkullista kuin seminaarini jäsenet olivat vakuuttaneet. 





Jälkkärijäätelö tuli vain tytöille koska pojat mitään makeaa tarvii : ))

Asemalla oli kaunis valaistus




Illallisen jälkeen hotelille palattuamme 3. vuoden opiskelijat minua lukuun ottamatta kokoontuivat vielä viimeistelemään seuraavan päivän esitelmää, kun kielitaidon puutteen vuoksi hyödytön minä ja vasta ensi vuonna varsinaisesti seminaarissa aloittava Chinami jäimme meidän tyttöjen 3 hengen huoneeseen juttelemaan ja nukkumaan. Aamulla sain kuulla että tästä varhaisesta nukkumaanmenostamme johtuen olimme saaneet ruhtinaalliset 6-7 tuntia yöunta verrattuna näihin ”viimeistelijöihin” jotka olivat lopulta nukkuneet sen 3-4 tuntia. No, onneksi sensei piristi seuruetta heti aamusta viemällä meidät kaikki oikein perinteiselle japanilaiselle aamiaiselle (jonka sensei tarjosi samaan tapaan kuin muutkin yhteiset ateriat, mukaan lukien torstain osterit), joka sisälsi siis riisiä, miso-keittoa sekä paistettua kalaa ja sashimia (=raakaa kalaa). 

Mm. tällaista oli tarjolla, alimmainen on minun annokseni ja se oli herkkua!




 Aamiaisen jälkeen Aihara-sensei vei meidät vielä toiseenkin oikein perijapanilaiseen paikkaan: teehuoneelle. Kyseessä oli siis juuri kaikkien meidän suomalaisten mielikuvien mukainen perinteinen japanilainen rakennus puutarhoineen kaikkineen korkeiden toimistorakennusten ympäröimänä. Olin niin innoissani että olisin voinut halata senseitä hahaha. Kiertelimme aikamme puutarhassa, minkä jälkeen menimme sisään juomaan oikein hyvää japanilaista vihreää maccha-teetä perinteiseen tyyliin tarjoiltuna. Teehetki oli todella hieno kokemus ja olen hyvin kiitollinen Aihara-senseille kun vei meidät niin hienoon paikkaan. 







 




Teehetken jälkeen matka jatkui vielä hieman kaupungin ulkopuolella sijainneeseen isoon temppeliin. Hämmennyksekseni siellä vastaan tuli marimekon kangaslippuja, jotka osoittautuivat temppelin viereisen taidemuseon suomalaisen kangastaiteen mainoksiksi. Temppeli oli hieno, kuulemma Japanin kuuluisin opiskeluun liittyvä temppeli (eli väkeä oli jonkin verran liikkeellä). Paluumatkalla kävi vielä hieno tuuri ja vastaan käveli geisha (tai ainakin geisha-tyylisesti pukeutunut henkilö, en tiedä geishoista tarpeeksi uskaltaakseni väittää suuntaan tai toiseen), ja sain otettua valokuvan yhdessä. Perjantai oli oikea Japani!päivä Japanin sisälläkin. Harvoin näin perinteistä meininkiä sattuu kohdalle.

bongaa marimekko!






Temppelivierailun jälkeen sensei ajoi meidät autolla sen päiväselle hotellillemme, jonne majoittauduttuamme alkoikin olla aika suunnata kohti yhteisseminaarin yliopistoa. Menimme metrolla sovitulle asemalle, josta meitä tuli hakemaan tämän yhteistyöyliopiston Ikeda-niminen seminaarin jäsen. Seminaarissa pidimme aikaisemmin isommassa seminaarissa jo kertaalleen pidetyn, joskin hieman parannellun esitelmän, jonka jälkeen saimme kuulla fukuokalaisyliopiston tutkimuksesta. Tässä hämmentävintä ja siisteintä oli, että oikeasti jopa suunnilleen ymmärsin tämän japaniksi pidetyn esitelmän paikallisesta tavaratalosta ja sen mahdollisista tavoista saada uusia asiakkaita. Ymmärsin tarpeeksi esittääkseni relevantin kysymyksen esitelmään liittyen, ja olen tästä ylpeä nyt ja aina miten vain olisikin muuten ihan arkielämässä vaikeuksia ymmärtää mm. kauppojen myyjien käyttämää ylikohteliasta japania. 

Noin 1,5 tunnin mittaisen seminaarin päätteeksi oli tiedossa luonnollisesti yhteinen illallinen/飲み会 (olen käyttänyt sanaa ennenkin mutta: 飲む=juoda ja=tapaaminen). Oli taas oikein hauskaa ja ruokakin oli hyvää, jonkin sorttista nabea eli pataruokaa taas. Yhteisen illallisen jälkeen osa opiskelijoista vei meidät vielä syömään Fukuokan erikoisuutta, porsaanlihaliemeen tehtyä ramenia. 

Lauantaina olikin sitten aika suunnata takaisin kohti Sapporoa. Kävimme aamulla nopeasti vähän ostoksilla ja aikaisella lounaalla 11 aikaan, mutta hirveästi ei kyllä ylimääräistä aikaa ollut. Japnilaisen kulttuurin mukaisesti ostimme syötäviä tuliaisia seminaariin ja kavereille. Kaiken kaikkiaan unohtumaton reissu, voin rehellisesti sanoa että tämä seminaari on paras asia mitä täällä koulun puolesta on eteeni sattunut, niin japanin opiskelun kuin hauskuutensakin puolesta.  Viva Aihara-seminaari!

Nyt on muuten enää vajaa viikko jouluun! Olen saanut monia paketteja tänne maailman toiselle puolelle, kiitän vielä täälläkin kaikesta! <3 Nyt olen onnistunut saamaan jonkinmoisen flunssan, mutta koitan parannella sitä mm. menemällä nukkumaan nyt yhdeksältä (10 minuutin kuluttua ahahahaha). Ensi kertaan!
  
Hyvää Joulua kaikille!!!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kuinka päädyin Luciaksi ja muuta



8. – 9. joulukuuta 2012

Ensinäkin haluan kertoa että viime viikko oli aika hurja näin opintojen kannalta. Tiistaina oli japanin kieliopin koe ja sotahistorian kurssin esitelmä (minun ryhmäni aiheena oli Japanese Women in WW II), ja torstaina oli sitten kanji-merkkien välikoe ja Contemporary Japanese –kurssin media-esitelmä (eli kerroimme muulle luokalle jostain kiinnostavasta tuoreesta uutisesta. Esittelimme siis muulle luokalle kiinalaisen Hanin kanssa artikkelin mahdollisista tulevista sähkökatkoista Hokkaidolla ydinreaktoreiden sulkemisen ja talven takia.) Tässä vaiheessa jo tulokset saaneena voin ihan tyytyväisenä kertoa saaneeni kanji-kokeesta 97 pistettä sadasta ja kieliopista 58 pistettä 60:stä. Lisäksi japanin kielen suullinen kurssi loppui viime viikolla ja sain arvosanakseni 100/100. Ei valittamista tällä saralla siis. Kanji-kurssi jatkuu nyt samaa rataa kuin ennen, kieliopissa alkoi nyt kevätlomaan asti kestävä pre-intermediate –kurssi, jonka jälkeen päästään sitten siirtymään keskitason kursseille. 

Sitten mainittakoon että täällä Sapporossa alkoivat jo 2 viikkoa sitten saksalaiset joulumarkkinat, joissa kuitenkin on myös muita ulkomaisia kojuja, muiden muassa suomalainen. Kävin auttamassa kojulla parina päivänä tämän ekan viikon aikana, ja homma oli kyllä aika hauskaa. Eikä vähiten siksi että pystyin hoitamaan asiakaspalvelun täysin japaniksi ilman suurempia ongelmia. Kojulla myydään suomalaisia porontaljoja, porontaljalla somistettuja joulupukki – ja lapinpoika-nukkeja jne. Porontaljojakin jopa myydään päivittäin, viikonloppuisin menee n. 10 päivässä eli aika hyvin. Mutta tosiaan, tunnelma oli hauska ja tämä kokemus myös lisäsi itseluottamusta kielitaidon osalta. 

Iloinen myyjä
Ja nyt siirryn tähän varsinaiseen tämänkertaiseen aiheeseen/päiväykseen. Eli lauantaina 8. joulukuuta oli taloustieteen seminaarini loppuesitelmän aika. Opiskelijat olivat siis tutkineet riisijauhon markkinoita ja lopulliseksi tutkimuskysymykseksi muodostui se, miksi riisijauhotuotteet eivät menesty japanilaisilla markkinoilla. N. 30 sivun mittaisen ryhmätyön loppupäätelmän mukaan tämä johtuu markkinoinnin epäonnistumisesta. Tämä kaikki tehtiin tietysti japaniksi, eli en osallistunut kirjoittamiseen taikka esitelmään. Sen verran kuitenkin onnistuin auttamaan, että tarjosin ryhmälle käytettäväksi erilaisia teoreettisia viitekehyksiä, joista yksi päätyi sitten ihan lopulliseen paperiinkin. Kuten aiemmin olen maininnut, seminaarini koostuu kuudesta opiskelijasta, joukosta vapaasti tulevia ja meneviä vanhempia opiskelijoita eli sempaita jotka neuvomisen ohella tuovat aina jotain hyvää syötävää perjantaisiin kokoontumisiin, sekä tietenkin senseistämme joka on organisaatioteoriaan keskittynyt apulaisprofessori. Lauantain loppuesitystä varten yliopistollemme saapui seminaariryhmiä muista japanilaisista yliopistoista (mm. Oosakasta, Kobesta ja Tokiosta) pitämään omat loppuesityksensä ja antamaan ja vastaanottamaan kritiikkiä toistensa ryhmätöistä. Kerrankin oli hyvin suomalaistyylinen akateeminen meininki täällä Japanissa siis. Muutenhan tämä täkäläinen yliopisto on vähän meikäläisen ammattikorkean tyylinen kun porukka käy yleensä vain kandiksi asti ja tällainen oikea tutkimuksen tekeminen on seminaareissakin harvinaista. 

Lauantai meni siis aamu kymmenestä iltapäivä kello viiteen saakka japaninkielisiä taloustieteiden esitelmiä kuunnellessa. Kuten arvata saattaa, en kielirajoitteiden takia hirveästi tästä tiedonpaljoudesta viisastunut. Ilta oli kuitenkin hauska, sillä luonnollisesti tämä koko n. 70 hengen seminaariporukka lähti varsinaisen tapahtuman päätyttyä yhdessä syömään ja juomaan. Hauska sivuhuomautus että ensimmäinen jatkopaikkamme oli sama ravintola jossa nyt jo pari kuukautta sitten pidettiin tervetuliaisjuhlani. Taas oli siis tarjolla herkullista sashimia(=raakaa kalaa).

Sunnuntaina 9. päivä oli sitten jotain muuta hyvin jännää ohjelmaa. Tämä ohjelma sai alkunsa pari viikkoa sitten kun suomenkielen opettaja sanoi saaneensa yhteydenoton paikalliselta ruotsiseuralta. Siellä nimittäin kaivattiin kovasti Luciaa kun ei tänä vuonna ole ruotsalaisia naispuolisia vaihtareita. Niinpä Aki-sensei kysyi minulta, haluaisinko mennä. Päätin että miksikäs ei. Kävin kerran harjoittelemassa kulkueen lasten kanssa ja sain tehtäväkseni opetella yhden ruotsinkielisen runon varsinaista esiintymistä varten. Lapset olivat tosi söpöjä! Lisäksi ruotsiseuran tilat olivat uskomattomat… Ruotsiseuran toimisto sijaitsee n. 30 minuutin junamatkan päässä Sapporon keskustasta ympäristössä, joka muistuttaa erehdyttävästi ruotsalaista maaseutua. Kyllä, tarkoitan mitä sanon. Siellä on nimittäin kylällinen ruotsalaisen talovalmistajan punaisia puutaloja keskellä maanviljelyaluetta. Täytyy sanoa että leuka loksahti kun tämä näky tuli ensi kertaa vastaan. Harjoitusten jälkeen minulle tarjottiin maittava lounas toimiston viereisessä ravintolassa. 

Ruotsiseuran toimiston ohessa sijaitseva myyntitila/sali

Itse tapahtumapäivänä saavuin paikalle reipas tunti ennen h-hetkeä. Kävimme nopeasti läpi kävelyreitin yläkerran portaista salin keskelle, ja sitten olikin aika pukeutua asianmukaisesti ja hermoilla. Kuvittelin koko ajan, että olisimme vielä harjoitelleet ohjelman kerran läpi, mutta ei, seuraavaksi tuli vain ilmoitus ”pari minuuttia lähtöön”, ja sitten sitä mentiin. Hermoilustani huolimatta kaikki meni ihan hyvin ja hyvinkin nopeasti. Jälkeenpäin sain vaivojeni palkaksi vielä 100 000 jeniä (=100 euroa). Ei siis valittamista senkään puolesta, mutta ennen kaikkea kokemus oli hauska.

Ja tässä todistusaineistoa että tämä Lucia-juttuni ei ole vain huonoa pilaa (niin kuin se minusta vieläkin osaksi tuntuu olevan, olenhan Suomessa yleensä perinteisen Lucia-neidon vastakohta)

Ennen esitystä lasten kanssa




Tässäpä kaikki nyt tältä erää, seuraava merkintä tulee varmaan jossain vaiheessa ensi viikkoa. Olen nimittäin menossa seminaarini kanssa käymään Kyushulla. Lähdemme torstai-aamuna ja palaamme lauantaina iltapäivällä.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa

24. lokakuuta, lauantai

Taas on päässyt vierähtämään luvattoman pitkä aika viimeisimmästä päivityksestä. Sitten syysretken on ollut sekä kiiretä että laiskuutta, joka on sitten johtanut tähän blogin alennustilaan. Koitan korjata tilannetta hieman seuraavalla päivityksellä.

Näin alkajaisiksi vähän asiaa säästä ja japanilaisten tavasta selvitä talvesta. Ensilumi satoi viimein Sapporoon viikko sitten sunnuntaina oikein kunnon myrskyn muodossa (tuulta, räntää ja suureksi hämmennyksekseni myös ukkosta), mutta suli pois jo seuraavaan aamuun mennessä. Myös parina muuna äivänä kuluneella viikolla on sadellut aina välissä vähän lisää lunta, mutta koska lämpötila on aina päivisin kivunnut pariin lämpöasteeseen ovat tiet pysyneet vielä pyöräilykuntoisina. Nyt eilisen rankan lumisateen johdosta tosin on toisin. Asuntolan pihatie on muuttunut oikein somaksi jääksi, ja sama pätee myös osaan jalkakäytäviä. Suomessa näin ei olisi koska satanut sohjo olisi aurattu pois, tai ainakin tiet olisi hiekotettu kunnollisesti. Täällä taas näyttää vallitsevan täydellinen alistuminen luonnonoloihin ainakin kevyenliikenteen väylien osalta, eli nyt ymmärän miksi täällä ei pyöräillä talvella. Hämmentää vain miksi moinen, luulisi että aika moni vanhus loukkaantuu vakavasti talvisin liukkauden seurauksena (ja Japanissa tosiaan riittää tätä riskiryhmää väestön nopean ikääntymisen johdosta. Voisin myös kuvitella että paikallisen äärimmäisen laihan kauneusihanteen johdosta osteoporoosi on hyvin suuri ongelma vanhemmilla naisilla). Toki liukkaus aiheuttaa hankaluuksia muillekin ikäryhmille. Ensimmäistä kaatumista odotellessa... Mutta tosiaan, ellei sää huomattavasti lämpene taidan joutua siirtymään kävelyyn koulumatkoilla ja muutenkin.

Sitten yleisiin kuulumisiin. Opiskelu sujuu ihan hyvin, tosiaan välillä ahdistaa roikkua yliopistolla joka päivä kuuteen asti, mutta toisaalta eipähän ole tekemisen puute. Ja vapaatunnit ovat oivia läksyjen tekoon ja yleiseen ihmisten kanssa hengailuun. Kylmenevä sää alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa elämääni myös kämpillä. Opettajat koulussa ylistävät Hokkaidon talojen eristystä Honshun taloihin verrattuna, mutta mielipiteeni on että nämä talot vuotavat kuin seula suomalaisiin verrattuna. Lämmitin on kyllä tehokas, mutta sen käyttö maksaa. Ja vaikka käyttäisin lämmitintä päällä illalla ennen nukkumaanmenoa, aamulla herätessä lähtölämpätila on taas 11 asteessa...

Japanin taito on myös ilmeisesti karttunut tässä kuluneen parin kuukauden aikana. En itse oikeastaan huomannut asiaa, mutta olen nyt saanut kuulla kahdelta eri ihmiseltä että kielitaitoni on kohentunut huomattavasti sitten tänne saapumiseni. Olen siis iloinen tästä. Nyt meneillään oleva alkeis 4 -tason japanin kieliopin kurssini loppuu joulukuun alussa, ja sitä seuraa pre-intermediate kurssi, jonka jälkeen uuden lukukauden (eli ensi kevätloman jälkeen) siirryn sitten keskitason kurssille. Jos onnistuu oikein hyvin pre-intermediate -kurssin kokeessa voi hypätä keskitaso 1 kurssin ja mennä suoraan keskitaso 2:een. Se olkoon tavoitteeni. Toivotaan että toteutuu.

Saeuraavaksi tiedote, että minulle saa lähettää salmiakkia ja purkkaa. Salmiakkia jaettavaksi mm. seminaarin väelle joka jostain käsittämättömästä syystä erikseen pyysi saada maistaa sitä, ja purkkaa siksi että en voi elää ilman kunnollista suomalaista xylitolpurkkaa. Täältäkin saa joitain xylitolpurkkia, mutta n. euro muutamasta purkasta (jotka ovat kaikki yksittäispakattuja!) ei oikein sovi maailmankuvaani.

Nyt tunnen kirjoittaneeni tarpeeksi helpottaakseni tunnontuskiani laiskasta päivittämisestä. Seuraavaksi tarjoan iloksenne kuvia viimeaikojen vapaa-ajan retkistä ja muista hauskuuksista.

Kalatori Otarussa.

Ne olivatkin eläviä kaloja eivätkö muovia... Hämmennyin kun ne liikkuivat.






Satuin Hokkaido temppeliin sunnuntaina, jolloin temppeli oli täynnä japanilaisperheitä viettämässä lapsien 3-, 7- ja 12(?) syntymäpäiviä (älkää uskoko näitä ikiä, en oikeasti muista niitä mutta tätä luokkaa). Tällöin on tapana käydä temppelissä ja pukea lapsi kimonoon. Kuolin söpöydelle.






 Seuraavaksi vähän ruokakuvia niin että kaikki tulevat nälkäisiksi:

Tuoretta kuningasrapua<3
Takoyakia (mustekalaa sisältäviä taikinapalloja)

Työntekijöiden deluxe-bento Finland One Day University - tapahtumassa





keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Retki Toya- ja Shikotsu-järville

3. marraskuuta 2012



Sateisena ja koleana lauantai-aamuna ennen kahdeksaa kokoontui kolmen bussilastillisen verran Hokkaidon yliopiston kansainvälisiä opiskelijoita ja henkilökuntaa yliopiston eteläportille jokavuotista syysretkeä varten. Kohteena oli parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Chitosen kaupungin lähistöllä sijaitsevat järvet Toya ja Shikotsu. Tämä oli minulle ensimmäinen retki muiden HUSTEP-opiskelijoiden kanssa, mikä osaltaan esti kurjaa säätä lannistamasta mielialaani. Bussimatka sujui toisten matkalaisten kanssa jutellessa, keskusteluun kuului mm. hieman kiinan opettelua (sellaista perussanastoa, ”Rakastan sinua”, ”komea” ja niin edelleen…).  Reissu kustansi n. 18 euroa sisältäen bussissa tarjolla olleet pienet naposteltavat. 

Järvillä oli kaunista, mutta hyytävän kylmää. Varsinaiselta sateelta sentään vältyttiin, mutta silti kukaan ei tuntunut panevan pahakseen suhteellisen lyhyitä pysähtymisaikoja (n. tunti kummallakin järvellä). Molempien järvien liepeillä oli hotelleita ja ravintoloita, joissa voisi olla mukava viettää aikaa kesäloman saapuessa. 

Seuraavassa valokuvia retkeltä:











kylmä obento-lounaani