Kyllä, täällä on ihan oikea talvi

16. helmikuuta 2013

Tänään on virallisesti ensimmäinen päivä 1,5 kuukauden kevätlomaa. Alkuvuosi oli tosiaan jopa vähänkiireinen opiskelujen suhteen, Osakasta paluun jälkeen oli monen englannin kielisen kurssin esseitä/esitelmiä/tenttejä. Ja kun nämä saatiin purkkiin tammikuun lopussa, oli jäljellä vielä japanin tentit. Ilokseni voin ilmoittaa että suoriuduin hyvin kieliopin kokeesta, eli pääsen hyppäämään tältä juuri suorittamaltani pre-intermediate -kurssilta suoraan intermediate 2 -tasolle normaalin ykkösen sijaan. Hurraa siis sille. Itsekin olen viimeaikoina huomannut japanin taitojeni kehittyneen, kun olen oikeasti alkanut kunnolla pistämään merkille ja ymmärtämään, miten erilaisia puhetapoja eri ihmisillä, varsinkin kavereilla on. Sitä ei ole jotenkin aikaisemmin tajunnut niin selkeästi vaikka toki sen on jollain tasolla tiedostanut. Olen myös lukenut mangaa vähän aktiivisemmin japaniksi, ja nyt alkaa tuntua että muutaman viikon jälkeen lukemisen vauhti on selvästi kohentunut. Aikaisemmin en juuri nauttinut mangan lukemisesta japaniksi kun se oli niin hidasta. Pitänee jatkaa samaa rataa tässä loman aikana, lukemista ei muuten tule arkielämässä niin paljoa harrastettua.

Kuten otsikko sanoo, halusin tämänkertaisessa merkinnässä muitsuttaa kaikkia siitä, että täällä Sapporossa on ihan oikeasti talvi ja lunta. Enemmän lunta kuin suurimmassa osassa Suomea. Se ei ole oikein käynyt täällä ilmi, kun suurinosa merkinnöistä on ollut matkoilta Japanin eteläisimmissä osissa. Nyt aion siis kuvien muodossa hieman valaista lumen määrää ja japanilaista talvimaisemaa. Ohessa tulee samalla kätevästi kerrottua jotain viimeaikojen aktiviteeteista (mitä nyt olen opiskelun lisäksi ehtinyt, kulutin tammikuussa 2 tai 3 viikonloppua vain opiskelemalla kaverien kanssa asuntolan aulassa, kirjastossa tai kahvilassa).

Aloitan kuvilla Home Stay -viikonlopustani. Palattuani Osakasta tammikuun 2. päivä sain vielä viettää loputkin talvilomastani japanilaisen perheen vieraana, tällä kertaa ihan virallisen home stay -ohjelman muodossa. Vietin siis viikonlopun Sapporossa asuvan nelihenkisen perheen vieraana. Perheen lapset olivat 3- ja 5-vuotiaita, joten toimintaa riitti jo tämän ansiosta. Lisäksi tehtiin ahkerasti ruokaa, mm. suomalaisen reseptin mukaisia korvapuusteja. Ihan hyviä tuli vaikka japanilainen sokeri ei olekaan jostain syystä x yhtä makeaa kuin suomalainen.

 Kävimme lauantaina perheen lasten päiväkodin uudenvuoden juhlissa. Kuvat päiväkodin pihalla antavat ehkä jonkinlaista käsitystä siitä, että täällä todella on ihan oikea talvi, vaikka lämpötila onkin alimmillaan vähän reilut -10 astetta.

 Sunnuntaina kävimme tehdaskierroksella Sapporolaisessa Shiroi Koibito-keksitehtaassa (shiroi koibito on siis nyt vain näiden keksien nimi). Tehdas oli mitä ilmeisemmin todella suunniteltu lapsiperheiden ja pariskuntien vierailuja varten, niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin.

Tehtaan piha

Reitin varrella saattoi seurata keksien valmistusta ikkunoiden läpi.

Perheen vanhemman tyttären kanssa (ehkä söpöin lapsi ikinä)

 Näin, siinä näimme kuvia home staystani. Viikonloppu oli oikein hauska, olin vain koulun alettua niin poikki matkailusta ja niin kiireinen koulun kanssa, etten saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä. Ja nyt kun tästä on jo yli kuukausi aikaa, ei enää ole fiilistä kirjoittaa romaaneja. Mutta tosiaan, kuvista näitte ohjelman, perheen kotona aika kului lasten kanssa leikkiessä, ruuanlaitossa ja kertoillessa vanhemmille Suomesta, pariskunta oli tosi kiinnostunut Suomesta ja muista Pohjoismaista. Marimekkokin oli merkkinä tuttu (vein tuliaisiksi marimekon pyyhkeitä).

Seuraavassa kuva yliopistolta, otettu reilu viikko sitten. Ei ole kyllä vielä tietoakaan keväästä vaikka tämä nyt alkanut loma kulkeekin kevätloman nimellä. Tietty eteläisemmässä Japanissa on varmasti ihan erilaista.

Ja sitten lopuksi pakolliset kuvat Sapporon lumifestivaaleilta (Sapporo Snow Festival). Kyseessä on Sapporon keskuspuistossa 1950-luvulta lähtien järjestetty tapahtuma. Periaatteessa koko keskuspuisto täyttyy isoista ja todellakin melko vaikuttavista lumiveistoksista aina yhdeksi viikoksi vuodessa. Kyseinen tapahtuma houkuttelee todella, todella paljon turisteja. En yleensä juuri näe Sapporossa ulkomaalaisia, mutta tämän viikon aikana länsimaalaisiakin suorastaan vilisi rautatieasemalla aina kun sinne eksyin.Festivaalin yhteydessä järjestetään myös veistoskisa useiden eri maiden joukkuieden kesken. Myös Suomi on totta kai mukana, tänä vuonna teos ylsi toiselle palkintosijalle.

Suomen teos on tuo heinäsirkka vasemmalla etualalla.

Tykkäsin oikeastaan enemmän Ruotsin veistoksesta... Tätä ei vissiin saisi sanoa ääneen?

Lopuksi näkymä paluumatkalta. Melko suomalaisen näköistä täällä loppujen lopuksi on.

 Tällaisiin tunnelmiin siis tällä kertaa. Seuraava merkintä sisältääkin sitten varman taas hyvin kesäisiä kuvia, sillä suuntaan ensimmäiselle matkalleni 21. päivä torstaina. Kohteena on Japanin eteläisin saariryhmä, Okinawa. Takaisin Sapporoon tulen helmikuun 27. päivä.

Uusi vuosi 2013

Tässä blogimerkinnässä saatan nyt päätökseen Osaka-Kyoto -reissun kuvauksen ja koitan päästä sitten takaisin nykyhetkeen, aletaanhan jo elää tammikuun loppua ja blogi laahaa edelleen joulukuun asioissa. Mutta siis, uudenvuoden aatto kului Osakassa Kohtaron kotona siivoilun ja muun valmistelun merkeissä, vähän kuin meillä 23.joulukuuta. Kävimme päivällä kävelemässä läheisen Oosakan yliopiston kampuksella. Illalla puolenyön jälkeen eli jo 1.1. käytiin läheisessä pyhätössä. Paikalla oli paljon väkeä.

Aamupala oli hyvin perinetinen uudenvuoden kattaus: mocchia sisältävvä keittoa ja öö en tiedä miksi suomentaisin nuo rasioissa olevat ruuat... Kaikenlaista kauan säilyvää vihannesta ja kalaa, näitä syödään useampana päivän ruuan kannsa.

Näkymä talon yläkerrasta

Kohtaron kotitalo

 Kuvia yölliseltä pyhättökäyniltä:

 1.1. uudenvuodenpäivänä lähdimme isoäitiä lukuunottamatta koko perhe ja minä käymään Kiotossa, jossa vierailimme kolmessa eri temppelissä. Kaikkialla oli liikkeellä ainakin minun näkemäni mukaan yksinomaan japanilaisia uudenvuoden perinteisiä rukouksia suorittamassa. Ehkä turistit välttävät kiertelyä uutena vuotena paikallisten muodostaman tungoksen vuoksi, tai sitten temppelit joissa kävimme olivat kuuluisia vain japanilaisten keskuudessa. Joka tapauksessa tungos oli varsinkin ensimmäisessä temppelissä melkoinen, ja kesti melkein tunnin päästä temppelin portilta itse temppelille, jonka etuosaan kukin heitti kolikkonsa ja suoritti rukouksensa tulevan vuoden varalle. Kuten varmaan kirjoituksistani on tullut esille, uusi vuosi on tosiaankin se tärkein juhla japanilaisille, kun taas joulusta ei juuri piitata kuin kaupallisessa mielessä (ja siinäkin paljon vaisummin kuin missään länsimaissa).

Kuvia temppeleistä:

 Illalla seitsemän aikaan saavuttiin kotiin ja alettiin valmistella juhlaillallista. Kohtaron isoäidillä oli myös yllätys minun varalleni: isoäiti puki minut kahteen erilaiseen kimonoon! Olin vaikuttunut 79-vuotiaan hauraan isoäidin taidosta vieläkin pukea kimono, vaikka tälläkään kertaa ei menty ihan oikeaan pukemistapaan, joka todella kestää aikaa. Silti obi-vyön sitominen jaksaa edelleen ihmetyttää minua. Haluaisin kovasti joskus oppia, miten se tehdään. Varsinkin kun kesällä haluan hankkia itselleni kevyen (ja kohtuuhintaisen) kesäkimonon, yukatan kesän festivaaleja varten (eli toisinsanoen se pitäisi sitten osata pukea hahaha).

Kohtaron isosisko, allekirjoittanut ja Kohtaro

sekä raakaa kalaa että hevosenlihaa, paistettua kanaa ja mätiä

Rapu oli todella hyvää!

Näin, nyt olen, joskin hieman hätäisesti, päättänyt kuvaukseni suuresta matkastani 27.12.2012 - 2.1.2013
Matka oli ikimuistoinen,ja olen todella kiitollinen Kohtarolle ja tämän perheelle aivan uskomattomasta vieraanvaraisuudesta. Juuri tällaiset asiat saavat minut monesti tuntemaan että minun oikeasti kuului tulla Japaniin, vaikka en kyllä koekaan omaavani erityistä uskonnollista vakaamusta mihinkään suuntaan. Mutta sanotaanko vaikka sitten että ehkä se, että nyt olen viimein voinut toteuttaa jo yläasteajoista lähteneen haaveen vaihto-opiskelusta Japanissa saa minut tuntemaan oloni todella tyytyväiseksi koska kerrankin tein täysin oman pääni mukaan jossain todella isossa asiassa ajattelematta ollenkaan muiden ihmisten mielipiteitä (ei sillä että kukaan olisi yrittänyt estää minua lähtemästä vaihtoon). Tuntuu aika ihmeelliseltä elää ja kokea ihan puhtaasti vain itseään varten.

En sano, että Japani olisi mitenkään maana parempi kuin Suomi (pidän monessa asiassa enemmän suomalaisesta tavasta toimia), mutta varmaan se, että elän nyt juuri niin kuin itse tahdon saa olon todella tyytyväiseksi. Myöskin se, etten ole missään vaiheessa ainakaan toistaiseksi kokenut minkäänlaisia kulttuurishokin oireita (ei hullaantumista Japaniin eikä tympääntymistä kaikkeen japanilaiseen ja koti-ikävää) ja olen nyt neljässä kuukaudessa saanut niin monia hyviä kavereita enkä ole kertaakaan tuntenut itseäni yksinäiseksi samalla tavalla kuin Suomessa, jaksaa aina uudelleen yllättää. En nyt sano etten kaipaisi kaikkia läheisiä ihmisiä Suomessa, mutta tieto siitä, että kuitenkin 7 kuukauden päästä palaan Suomeen auttaa tässä asiassa.

Huh, tulipa kerrankin kirjoiteltua niitä Erkin peräänkuuluttamia tunteita ja ajatuksia. No, saadaanpahan jotain eroa normaaliin matkablogiin. Mitä tulee kuulumisiini Sapporoon paluun jälkeen, kiirettä on riittänyt. Loppuosa talvilomastani kului isäntäperheen luono home stay -ohjelmassa, koitan kirjoittaa siitäkin jossain vaiheessa joskus. Koulu alkoi 7.1. maanantaina, ja tämä ensimmäinen viikko olikin aika kamala kiire, sillä 17. päivä torstaina oli 2 esitelmää, joita kumpaakaan oli ryhmissä tuskin aloitettu valmistelemaan. Onneksi 14. päivä maanantai oli vapaapäivä (silloin on kaikkien 20-vuotta täyttävien täysi-ikäisyys -seremonian vuoksi kansallinen vapaapäivä), ja kolmipäiväisen viikonlopun aikana vietin oikeasti suurimman osan aikaa kouluhommissa saaden kaiken lopulta ihan hyvälle tolalle. Silti viikko meni hujauksessa. Torstain esitelmät olivat Contemporary Japanese Society -kurssin esitelmä aiheesta "Japanese companies overseas policies", ja Japanese Economics -kurssin esitelmässä vertailimme japanilaista henkilöstöjohtamista suomalaiseen, nigerialaiseen ja yhdysvaltalaiseen henkilöstöjohtamiseen (ryhmämme jäsenet olivat siis japanilaisen lisäksi näistä maista, kuten nokkelimmat ehkä päättelivät). Viime perjantaina oli myös vapaata koulusta, sillä koko yliopisto suljettiin viikonlopuksi siellä järjestettävien lukiolaisten tasokokeiden johdosta. Nämä kokeet ovat todella tärkeitä, sillä niiden tulosten perusteella päätetään, mihin yliopistoon haetaan. Ja Japanissa tosiaan on työnhaussa ykköskriteerinä nimenomaan se, miten arvostetusta yliopistosta kukakin on valmistunut.

Koska myös tämän viikon tiistaina, 22.1., oli koe Modern Japanese History -kurssista, vietin sekä lauantain että sunnuntain kavereiden kanssa opiskellessa. Lauantaina opiskeltiin asuntolan aulassa, mutta koska se oli sunnuntaina varattu juhlia varten, vietimme päivän (klo 11 - 18) opiskellen kahvilassa. Tämä on täällä japanissa ilmeisen normaalia, ja meidän lisäksemme kahvilassa oli myös toinen pöytäseurue, joka vietti siellä tämän koko aukioloajan.

Tätä kirjoittaessa on perjantai 25.1. Totesin eilenillalla onnistuneeni taas saamaan flunssan, ja jäin tänään pois koulusta. Huomaa olevansa sairas kun pystyy nukkumaan 13 tuntia ilman mitään vaikeuksia (menin nukkumaan klo 9 ja heräsin klo 10). Nyt siis taas sairastetaan ja toivotaan pikaista paranemista. Koulujutut ovat nyt ihan ok, yksi essee pitäisi kirjoittaa Japanese War History&Memory -kurssia varten, mutta sen deadline on vasta 4. helmikuuta. Englanninkieliset kurssit alkavat pikkuhiljaa loppua, mutta japanintunnit jatkuvat helmikuun 15. päivään saakka, eli helmikuussa olisi tiedossa vielä kanji- ja kielioppikoe. Kevätloma on 15.2. - 8.4. Varasimme 2 suomaiasen kaverin kanssa matkan Okinawalle Nahan kaupunkiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Okinawa_Island). Pako lumen keskeltä on tervetullut ja lennot ovat halpoja, jee! Lisäksi porukat tulevat käymään maaliskuun ekalla viikolla. 14. maaliskuuta lähdetään kavereiden kanssa Koreaan, jossa täällä kanssamme opiskeleva mutta loman kotimaassaan viettävä korealainen kaverimme on luvannut meitä opastaa. En ole vielä ostanut paluulippua, mutta ajattelin palata Soulista Tokioon ja viettää siellä pari päivää siellä asuvien kavereiden kanssa ennen paluuta Sapporoon. Todennäköisesti 25. maaliskuuta tulisin takaisin toivottavasti jo keväiseen pohjoiseen.

Tällaisia tunnelmia ja suunnitelmia siis tällä kertaa. En malta odottaa Okinawaa ja rantaa ja merta!

Kioto, loputtoman sateen kaupunki

30. joulukuuta 2012

Kuten otsikko vihjaa, lähdimme taas sunnuntaina heti kymmenen aikaan kohti Kiotoa. Tällä kertaa seurueen muodosti vain Kohtaro ja minä, jotka urheasti sateenvarjoilla varustettuina lähdimme aamulla matkaan. Osakassa sade oli vielä kevyttä, mutta Kiotossa se muuttui heti kohtalaiseksi ja jatkui tasaisena koko päivän. Vaikkakin sade aiheutti epämukavuutta litimärkien kenkien, kylmyyden ja kameran suojelun muodossa, oli siinä se hyvä puoli että muita turisteja oli liikkeellä aika vähän. 

Ensimmäinen kohteemme oli Daitokuji-temppelialue. Alue oli todella laaja, joten teimme vain pienehkön kierroksen ehtiäksemme muihinkin nähtävyyksiin, mutta tunnelma oli hieno. Sateen ja aikaisen kellonajan vuoksi paikalla ei oikeasti ollut lisäksemme juuri ketään muuta. Oli hiljaista, ja oli aika hieno tunnelma istua katoksessa juomassa ilmaiseksi termarissa tarjolla ollutta vihreää teetä sateen ropistessa katoksen ulkopuolella temppeleiden kattoihin ja pihan puihin. Hyvin ”japanilainen” fiilis oli tämä.

Seuraavassa kuvia Daitokujista:

Täällä oli sitä mainittua teetä termarissa

Urheina (ja jalat jo valmiiksi märkinä) päätimme kävellä Daitokujilta muutaman bussipysäkin matkan itse päivän pääkohteelle, Rokuonji-temppeliin. Useimmille temppeli on tuttu nimellä Kinkaku tai Kultainen Paviljonki, joka on yksi alueella sijaitsevista rakennuksista, vaikkakin toki kuuluisin. Rakennus on UNESCO:n maailmanperintökohde, ja tosiaan nimensä mukaisesti kultainen; kolmikerroksisen pyhätön kaksi ylintä kerrosta on päällystetty kokonaan lehtikullalla. Olin toki nähnyt kuvia Kinkakusta useasti, mutta kerrankin todellisuus ylitti kuvat. On vain vaikea käsittää kokonaista kultaista rakennusta vaikka sen onkin kuvissa nähnyt. Kokemusta täydensi temppelialueen teetalossa nautittu japanilainen vihreä maccha-tee. Jostain syystä tässä paikassa ei ollut lisäkseni ollenkaan länsimaalaisia turisteja, lieneekö sitten näyttänyt epäkutsuvalta japaninkielentaidottomille kimonoon puettuine henkilökuntineen. 

Kuvia Rokuonjista:

Rokuonjin muita rakennuksia

Kultainen paviljonki

maccha-teetä ja asiaankuuluva makeinen

 

Rokuonjin jälkeen oli taas aika etsiä lounaspaikka. Päädyimme vaatimattomaan mutta halpaan lounasravintolaan, joka sijaitsi mukavasti matkalla seuraavaan ja päivän viimeiseen temppeliin. Temppelin nimi on Ryoanji, ja se on kuuluisa jälleen UNESCO:n suojaamasta kivipuutarhastaan. Kolmelta sivulta muurin ympäröimä 15 kiven asetelma on nimittäin siitä erikoinen, että sen kaikkia kiviä ei voi koskaan nähdä yhtä aikaa, koska katselukulmasta riippuen aina yksi kivi on piilossa jonkin toisen takana. Niin ja puutarha on peräisin 1500-luvulta, eli on aika huikeaa jos alkaa miettimään miten se on onnistuttu pitämään muuttumattomana (isoja kiviä ympäröi pikkukivien harjattu kenttä, jonka haravoimisjärjestys on onnistuttu suunnittelemaan niin, ettei maahan lopuksi jää lainkaan jalanjälkiä. Ryoanji teki minuun aika suuren vaikutuksen. 

Sadepäivä oli oikeastaan mitä oivallisin vierailulle, sillä puutarhaa ihaillaan temppelin sisältä käsin katoksen alla rappusilla istuen, ja sateen vuoksi muita turisteja oli vähän (normaalisti on kuulemma vaikeaa päästä istumaan). Päädyimme viettämään paikassa noin tunnin, vaihtaen välillä istumapaikkaa ja siten näkökulmaa kiviin.  Sade mielestäni lisäsi puutarhan tunnelmaa, ja oli ihanaa olla ilman litimärkiä kenkiä (kengät oli vaihdettu temppeliin sisään astuttaessa tohveleihin). 

Lopuksi pari kuvaa myös Ryoanjista: