maanantai 22. lokakuuta 2012

Cosplayta Sapporossa

21. lokakuuta, sunnuntai

Ensimmäinen kosketus Sapporon cosplay-elämään. Tapahtuma järjestettiin mukavan pyöräilymatkan (n. 3 km) päässä kampukselta, joten suuntasimme Shosuken kanssa kohti tapahtumapaikkaa viileässä 12 asteen lämpötilassa 12 aikaan päivällä. Tapahtumapaikkana toimi isohko, noin puolet kokonaisesta pienehkön ostoskeskuksen kerroksesta. Kyllä, luitte oikein, kyseisessä rakennuksessa siis ihan todella oli normaaleja vaatekauppoja ym, tosin ylempää löytyi myös manga- ja animeliike sekä pelihalli. Tilaa on vaikea kuvata, mutta ehkä kuva auttaa:



Myös muunlaisia taustoja löytyi (lähinnä valkoista seinää ja jotain jänniä msutavalkoisia porttisysteemejä), mutta hoksasin kuvata vain "keskusaluetta" laajemmin paikkana. Tapahtuma toimi seuraavasti: sisäänkäynnillä maksettiin pääsymaksu, cosplayaajilta 1500 jeniä (n. 15 e) ja ei-coplayjaavilta 2000 jeniä (n. 20 e). Tämän jälkeen cosplayaajat suuntaavat pienten vedettävien lentolaukkujensa kanssa pukuhuoneisiin, jossa asut puetaan päälle ja joko meikataan kokonaan tai vain viimeistellään meikki (itse lisäsin pukkarissa vain tekoripset, mutta en ollut onneksi ainoa joka tuli paikalle cosplay-meikit naamassa). Pukuhuone tarkoittaa tässä yhteydessä vain siis rajattua ja näkösuojattua tilaa kummallekin sukupuolelle, huoneessa ei ollut mitään Suomen tapahtumista usein löytyviä mukavuuksia kuten peilejä tai hätä-pakkausta josta voisi lainata hakaneuloja, hiuslakkaa tms. (Pukuhuoneessa ei ilmeisesti olisi saanut käyttää hiuslakkaa, mutta en kyllä nähnyt mitään muutakaan paikkaa missä sitä käyttää... Nyt oli onneksi peruukki johon ei paljoa lakkaa tarvinnut, mutta tulevaisuudessa tämä voi olla ongelma). Vaatteiden vaihdon jälkeen vietiin matkalaukut osaksi siistiä, vartioimatonta jonoa (eli kaikki pitävät arvotavat mukanaan, vaikka uskonkin että tällaisissa tilaisuuksissa varkauksien todennäköisyys on ehkä 2%).

Varsinaisen kuvaustilan lisäksi pääsymaksun maksaneet saivat vapaasti käydä alempien kerrosken manga/anime kaupassa, pelihallissa ja katolla. Kävimmekin pelihallissa ottamassa purikura-kuvan. (Purikura on täällä japanissa erityisesti tyttöjen suosiossa oleva valokuva-automaatti. Vähän sellainen kuin ne millä Suomessakin pystyy joissain paikoissa ottamaan itsestään passikuvan. Täkäläisessä purikurassa tosin kone automaattisesti muokkaa kuvia niin, että ihmisten iho näyttää virheettömältä ja silmät todella isoilta. Lisäksi kuvia saa ottamisen jälkeen koristella digitaalisella näytöllä erilaisilla leimoilla ja teksteillä ennen varsinaista pienten kuvien printtausta).

Kuten cosplayta harrastavat voivat jo tilasta ottamieni kuvien perusteella päätellä, tämä tapahtuma oli oikein erityisesti photoshoot-tyylinen. Eli suomeksi porukka tuli paikalle pääasiassa 2-5 hengen ryhmissä kuvaamaan asujaan. Tietty tähän sisältyi myös yleistä hengausta vanhojen tuttujen kanssa, mutta ainakin vielä toistaiseksi tästä ulkopuolisena olisin kyllä ollut melko yksinäinen ilman Shosukea ja takia jotka urheasti lähtivät seurakseni. Toki otin kuvia ja juttelin lyhyesti ihmisten kanssa ja vaihdoin cosplay-käyntikortteja, mutta luonnollisesti varsinainen tutustuminen vie aikaa. Huvittavana huomautuksena käymistäni keskusteluista, minulta kysyttiin varmaan kolmesti "ハーフですか" eli olenko puoliksi japanilainen ja puoliksi ulkomaalainen. En tiedä mistä tämä nyt sitten johtui, pituudestani vai kenties kohtalaisen korostuksettomasta (joskin köyhästä) japanistani, vai vain siitä että ulkomaalainen cosplayaamassa Sapporolaisessa tapahtumassa on ajatuksena varmasti hyvin ihmeellinen paikallisille.

Tapahtuma-aika oli klo 12:sta aina ilta kahdeksaan, ja porukkaa tuli ja meni omaan tahtiinsa. Itse väsyin jo viiden aikoihin, mutta aika moni saapui paikalle vasta neljän maissa. Kaikkiaan kävijämäärää on siis vaikea arvioida, mutta veikkaisin että liikutaan 200-300 ihmisen tienoilla.Tosin olen huono arvioimaan ihmismääriä.

Loppuun muutama kuva, niitähän kaikki nyt luonnollisesti haluavat nähdä. Ensin minä ja urheat Shosuke ja Taki.


 Ja sitten muutamia paikallisia cosplayjaajia. Asuista en osaa sanoa varmasti mitään, mutta veikkaisin että nämä ovat kaikki ostopukuja, täällä se kun on oikeasti tehty todella helpoksi ja vaikuttaa yleiseltä.








6 kommenttia:

  1. Näyttää olleen ainakin tosi erilaista! Olisi kyllä aika siistiä, että Suomessakin järjestettäisiin vähän enemmän pelkästään photoshoothenkisiä tapahtumia, ihan virallisilla kuvaajilla, kun kaikki photoshootit nykyään tunnutaan hoidettavan ihan kaveriporukoiden sisällä. Jonkin tällaisen järjestäminen olisi ainakin erilaista ja kokeilunarvoista, pitää pistää korvan taakse! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen olisi kyllä aika siistiä Suomessakin (täällähän on tosiaan sitten niitä tapahtumia myös missä mennään ihan oikeasti studioille photoshoottaamaan ja siellä on sitten kaikkea koululuokasta japanilaisiin huoneisiin ja normaaleihin valkoisiin taustoihin). Täälläkin tosin tuo varsinainen kuvaaminen tapahtui siis ihan suomalaiseen tyyliin kaveriporukoissa, staffi vain järjesti tuon hyvän tilan ja hoiti paikalle muutaman ihan valoilla varustetun kuvauspisteen. : )

      Poista
  2. Hee, vaikuttaa aika lailla siltä miksi kuvittelin japanilaiset conit tms. kävijämäärää lukuunottamatta (kun japanista tulee mieleen lähinnä ne VALTAVAT tapahtumat) ^^ Minkä niminen tapahtuma muuten?
    Nyt tekee mieli cossata... *huah* harmi että frosti on vasta helmikuussa...
    Ai luulivat sinua puolittain japanilaiseksi? o__O; Aika jännä... Kysy seuraavan kerran miksi? :3
    "urheat Shosuke ja Taki" XD Pitikö uhkailla, lahjoa vai tulivatko ihan vihjauksilla: "olisi kiva jos saisi seuraa mukaan"? 8D
    -Emilia

    VastaaPoista
  3. Haha joo, sanotaanko että silloin kun kävin kolme vuotta sitten cosplaytapahtumassa Tokiossa, niin siellä oli ehkä 2-3 kertaa yhtä paljon porukkaa pienemmässä tilassa. Mutta Sapporo on kuitenkin aika landea, täällähän on vain 2 miljoonaa asukasta. Tämän tapahtuman nimi on Cherry a Go!, ja se järjestetään ilmeisesti aina joka toinen viikko. Muitakin cosplay-tapahtumia löytyy Sapporon rajojen sisäpuolelta, mutta ne ovat sellaisia cosplay+doujinshi -tapahtumia mihin pitäisi ilmoittautua etukäteen.

    Mikäänhän ei estä teitä lähtemästä photoshoottaamaan porukalla, teillähän on nyt lomakin :3

    Pitää kyllä seuraavan kerran kysyä tosiaan että miksi luulevat minua haafuksi :,D Ja ei tarvinnut uhkailla, pyysin alunperin vain Shosukea ja se suostui helposti kun ei ollut ennen cosplay-tapahtumassa käynyt, ja sitten Shosuke pyysi Takia omaksi turvakseen koska pelkäsi näyttävänsä liian epäilyttävältä jos joutuisi hengaamaan yksi odotellessaan kun minä olen vaihtamassa vaatteita tai jakelemassa käyntikorttejani ; D

    VastaaPoista
  4. Mitä ne ihmiset sanoi, kun selvisi, että olet suomalainen? Vai loppuiko keskustelu siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei nyt sentään. Eipä kukaan mitään ihmeellistä sanonut, olivat vain yllättyneitä ja joidenkin kasvoilla kävi miettivä ilme kun pohtivat missä päin Suomi on.

      Poista