Kioto, loputtoman sateen kaupunki

30. joulukuuta 2012

Kuten otsikko vihjaa, lähdimme taas sunnuntaina heti kymmenen aikaan kohti Kiotoa. Tällä kertaa seurueen muodosti vain Kohtaro ja minä, jotka urheasti sateenvarjoilla varustettuina lähdimme aamulla matkaan. Osakassa sade oli vielä kevyttä, mutta Kiotossa se muuttui heti kohtalaiseksi ja jatkui tasaisena koko päivän. Vaikkakin sade aiheutti epämukavuutta litimärkien kenkien, kylmyyden ja kameran suojelun muodossa, oli siinä se hyvä puoli että muita turisteja oli liikkeellä aika vähän. 

Ensimmäinen kohteemme oli Daitokuji-temppelialue. Alue oli todella laaja, joten teimme vain pienehkön kierroksen ehtiäksemme muihinkin nähtävyyksiin, mutta tunnelma oli hieno. Sateen ja aikaisen kellonajan vuoksi paikalla ei oikeasti ollut lisäksemme juuri ketään muuta. Oli hiljaista, ja oli aika hieno tunnelma istua katoksessa juomassa ilmaiseksi termarissa tarjolla ollutta vihreää teetä sateen ropistessa katoksen ulkopuolella temppeleiden kattoihin ja pihan puihin. Hyvin ”japanilainen” fiilis oli tämä.

Seuraavassa kuvia Daitokujista:

Täällä oli sitä mainittua teetä termarissa

Urheina (ja jalat jo valmiiksi märkinä) päätimme kävellä Daitokujilta muutaman bussipysäkin matkan itse päivän pääkohteelle, Rokuonji-temppeliin. Useimmille temppeli on tuttu nimellä Kinkaku tai Kultainen Paviljonki, joka on yksi alueella sijaitsevista rakennuksista, vaikkakin toki kuuluisin. Rakennus on UNESCO:n maailmanperintökohde, ja tosiaan nimensä mukaisesti kultainen; kolmikerroksisen pyhätön kaksi ylintä kerrosta on päällystetty kokonaan lehtikullalla. Olin toki nähnyt kuvia Kinkakusta useasti, mutta kerrankin todellisuus ylitti kuvat. On vain vaikea käsittää kokonaista kultaista rakennusta vaikka sen onkin kuvissa nähnyt. Kokemusta täydensi temppelialueen teetalossa nautittu japanilainen vihreä maccha-tee. Jostain syystä tässä paikassa ei ollut lisäkseni ollenkaan länsimaalaisia turisteja, lieneekö sitten näyttänyt epäkutsuvalta japaninkielentaidottomille kimonoon puettuine henkilökuntineen. 

Kuvia Rokuonjista:

Rokuonjin muita rakennuksia

Kultainen paviljonki

maccha-teetä ja asiaankuuluva makeinen

 

Rokuonjin jälkeen oli taas aika etsiä lounaspaikka. Päädyimme vaatimattomaan mutta halpaan lounasravintolaan, joka sijaitsi mukavasti matkalla seuraavaan ja päivän viimeiseen temppeliin. Temppelin nimi on Ryoanji, ja se on kuuluisa jälleen UNESCO:n suojaamasta kivipuutarhastaan. Kolmelta sivulta muurin ympäröimä 15 kiven asetelma on nimittäin siitä erikoinen, että sen kaikkia kiviä ei voi koskaan nähdä yhtä aikaa, koska katselukulmasta riippuen aina yksi kivi on piilossa jonkin toisen takana. Niin ja puutarha on peräisin 1500-luvulta, eli on aika huikeaa jos alkaa miettimään miten se on onnistuttu pitämään muuttumattomana (isoja kiviä ympäröi pikkukivien harjattu kenttä, jonka haravoimisjärjestys on onnistuttu suunnittelemaan niin, ettei maahan lopuksi jää lainkaan jalanjälkiä. Ryoanji teki minuun aika suuren vaikutuksen. 

Sadepäivä oli oikeastaan mitä oivallisin vierailulle, sillä puutarhaa ihaillaan temppelin sisältä käsin katoksen alla rappusilla istuen, ja sateen vuoksi muita turisteja oli vähän (normaalisti on kuulemma vaikeaa päästä istumaan). Päädyimme viettämään paikassa noin tunnin, vaihtaen välillä istumapaikkaa ja siten näkökulmaa kiviin.  Sade mielestäni lisäsi puutarhan tunnelmaa, ja oli ihanaa olla ilman litimärkiä kenkiä (kengät oli vaihdettu temppeliin sisään astuttaessa tohveleihin). 

Lopuksi pari kuvaa myös Ryoanjista:

 

Osakan valloitus

29. joulukuuta 2012

Tämäkin päivä alkoi varhain (ainakin japanilaisittain, olen huomannut että suomalaisiin verrattuna japanilaiset ovat melkoisia aamutorkkuja). Päivän tarkoitus oli tutustua vuorostaan Osakaan, jonne oli noin vartin junamatka tältä myös noin vartin automatkan päässä sijaitsevalta rautatieasemalta. Hokkaidolla kanssani samassa vaihto-ohjelmassa opiskeleva Pauliina oli myös tullut edellisenä päivänä Osakaan suosikkiyhtyeensä (älkää kysykö sen nimeä, en tiedä mitään japanilaisesta pop-musiikista) keikkaa varten. Olimme siis sopineet viettävämme lauantain yhdessä Osakaa kierrellen ja näin teimme. Tapasimme 11 aikaan Osakan rautatieaseman edessä sijaitsevan jättimäisen Yodobashi Cameran (paikallinen elektroniikkaliike, Sapporossakin on yksi, jota pidin isona ennen kuin näin tämän Osakan version) edessä. Koska Pauliina oli käynyt Osakassa aiemminkin, päätimme mennä jonnekin mikä olisi hänellekin uutta. Päätimme siis suunnata ensiksi melko lyhyen kävelymatkan päässä sijainneeseen Osaka Sky Building – rakennukseen ja sen näköalatasanteelle. 

Rakennus oli muistaakseni sellaiset vaatimattomat n. 40 kerrosta, mutta näköala oli hieno kun sitä pääsi katselemaan oikeasti ulkona rakennuksen katolla kävellen. Myös sää sattui olemaan suosiollinen, ikään kuin hyvityksenä edellisen päivän Kioton koleudesta ja kosteudesta. Lämpötila oli jopa vähän päälle kymmenen astetta ja aurinko paistoi välillä ainakin kameralleni jopa hieman turhankin kirkkaasti.

Maisemien ihailun jälkeen päätimme palata rautatieasemalle ja kierrellä siellä hieman kauppoja ennen lounasta. Yritin kovasti katsella uutta taskukalenteria, mutta en tahtonut millään löytää yhtäkään, joka olisi ollut pieni ja kovakantinen ja jossa olisi ollut tilaa oikeasti kirjoittaa jokaisen päivän kohdalla. Suuriosa japanilaisista ”taskukalentereista” on minun makuuni aika isoja, ja jostain syystä kovakantisuus ei näytä olevan täällä kovin kovassa huudossa. Muumi-kalentereita löytyy muuten varmaan laajempi valikoima kuin Suomesta. 

Ostosten jälkeen oli lounaan aika, ja koska Osakassa oltiin, niin pitihän sitä toki mennä syömään takoyakia. Takoyaki on hieman golf-palloa pienempi taikinapallo, joka sisältää mustekalaa, purjoa ja toisinaan hieman muutakin kuten juustoa tai lihaa (tosin mustekalan korvaaminen lihalla kyllä mielestäni vähän pilaa koko jutun, ruuannimen tako-osa kun tarkoittaa juuri mustekalaa). Olen syönyt tätä ruokaa aiemminkin, mutta täytyy sanoa että kyllä tämä Osakalainen ravintola vei voiton makuelämyksenä. Seuraavassa valmistus vaiheittain kuvien kanssa (koska kyllä, pyörykät paistettiin ihan itse pöydässä hahaha).

Mustekala kokkaa paloja itsestään.

Aluksi tarjoilija tuli ja kaatoi täytteet kuppeihin

Seuraavaksi taikina

 

 

pallojen käänteleminen itse oli aika jännää kun pelotti että kaikki palaa

Lopuksi päälle laitetaan kastiketta, majoneesia, merilevähiutaleita ja kuivatun kalan hiutaleita

 Ruuan jälkeen Pauliinalla oli toinen tapaaminen, joten jatkoimme Kohtaron kanssa kaksistaan Osakan tutkiskelua.  Ensimmäinen kohde oli Shin-sai-bashi –niminen katettu oikeasti todella pitkä kauppakatu, vietimme varmaan melkein pari tuntia sitä pitkin kävellen ja pysähtyen välillä katselemaan kauppoja. Suuriosa liikkeistä oli vaatekauppoja, mutta sekaan mahtui myös kaikkea muuta pienistä ruokakojuista kauneussalonkeihin ja kirjakauppoihin. Tiemme varsinainen pääpiste oli Dou-ton-buri joki, jonka tämä aiemmin mainittu Shin-sai-bashi ylittää sillalla jatkuen vielä jonkin matkaa Namba-nimiselle etenkin nuorison suosimalle alueelle. Dou-ton-buri on siinä mielessä hauska paikka, että se on todella ollut jo useita satoja vuosia pitkin tärkeä kaupan ja rahtiliikenteen keskus, ja kauppa tosiaan kukoistaa vielä tänäkin päivänä joen ympärillä Shin-sai-bashin ja ympäristön lukuisten liikkeiden johdosta. Sillan läheisyydessä olleesta tungoksesta tuli myös pitkästä aikaa oikein kunnon ”Japanifiilis”, tuli nimittäin mieleen kolmen vuoden takainen lomareissu yhtä ruuhkaisessa Tokiossa. Myös lämpötila ja kaupungin moderni ilme toi kivaa nostalgiafiilistä Tokiosta.

Kagaskasan suuri matka

Ihan ensiksi pahoitteluni laiskasta päivityksestä ja mahdollisesta e-mailien laiminlyönnistä. Olin kivasti oikein kunnolla kipeänä melkeen viikon ennen joulua ja joulun jälkeen olikin kiire reissatessa ympäri Japania. Tästä lisää tämänkertaisessa ja parissa tulevassa blogimerkinnässä.

27. – 28. joulukuuta 2012

Kaverini Kohtaro (joka on tulossa ensi vuonna vaihtoon Suomeen, jee!) kutsui minut kylään kotiinsa Osakaan talviloman ajaksi. Koska tällaiset tilaisuudet ovat äärimmäisen harvinaisia, suostuin ilomielin. Tarkoitus oli viettää 27.12. – 2.1. välinen aika Osakassa ja vierailla aivan vieressä sijaitsevassa Kiotossa.

Lähdimme matkaan 12 aikaan päivällä Sapporon rautatieasemalta. Juna vei lentokentälle, missä olimme Fukuokan reissuun nähden huomattavan aikaisin. Ehdimme siis mukavasti kierrellä hetken lentokentän lukuisia matkamuisto- ja tuliaiskauppoja. Sattumalta kohdalle sattui myös Inka-nimisiä perunoita, joita Kohtaro päätti kansain huumorin mukaisesti viedä tuliaisiksi perheelleen. (Inka perunat ovat todella makeita ja keltaisia ja hyvin pieniä, ihan vain jos mietitte.) Lisävauhtia lähtöön aiheutti hetkellinen paniikki kun Kohtaro alkoi etsiä kämppänsä avaimia ja huomasi, ettei niitä löytynyt. Soitto vuokraisännälle osoitti kuitenkin, että avaimet olivat onneksi vain jääneet lukkoon eivätkä olleet pudonneet taskusta.

 Saavuimme Kansain lentokentälle vähän viiden jälkeen iltapäivällä. Bussimatka Kohtaron Ibaraki-nimisessä Osakan satelliittikaupungissa sijaitsevaan kotiin kesti reippaan tunnin, mutta Osaka oli nätin näköinen illan pimetessä. Perillä seurasi omalta osaltani pietä panikointia Kohtaron äidin tapaamisen johdosta, mutta lopulta kaikki hyvin. Vein äidille tuliaisiksi Marimekon patalapun ja –kinttaan. Ilta meni nopeasti illallisen, koirien ulkoiluttamisen ja kylvyn merkeissä. Talo oli paljon isompi kuin olin odottanut, ja minulle varatun huoneen lisäksi talossa oli kaksi muuta käyttämätöntä huonetta ja (suomalaisittain)pieni piha.  Ennen nukkumaanmenoa oli vielä hauska leikkiä Google Earthilla, näytin Kohtarolle kotitaloni maalla, kämppäni sekä yliopistokatua.

Huoneeni, vuode oli oikein perijapanilainen futoni. Oli aika ylellistä.

piha

28. joulukuuta perjantai-aamuna suuntasimme varhaisen aamiaisen jälkeen kohti Kiotoa. Talolta oli n. 15 minuutin bussimatka rautatieasemalle, mistä kesti puolisen tuntia Kiotoon. Olimme sopineet nyt Tohokun yliopistossa vaihdossa olevien (mutta talviloman Kiotossa viettäneiden) Miinan ja Tuomaksen sekä Narassa tohtorin opintoja aloittelevan Jarkon kanssa tapaavamme Kawaramachin asemalla klo 11. Tosin kokoontuminen venyi lähes tunnilla, mutta lopulta olimme kaikki koossa ja valmiina katselemaan yhdessä Kioton nähtävyyksiä. Oli tosi hassua nähdä suomalaisia kavereita Japanissa vaikka vietimme läksiäisemmekin yhdessä. 

Retkikunta allekirjoittanutta lukuunottamatta

Sää ei Kiotossa sinällään ollut kylmä (lähempänä kymmentä plus-astetta), mutta koko päivän jatkuneen kevyen sateen vuoksi alkoi pian tärisyttää kenkien kastuessa hitaasti mutta varmasti likomäriksi. Ensimmäinen nähtävyys oli pienehkö, Yasaka-shrine –niminen temppeli. Täältä matka jatkui pienten matkamuistokauppojen ja asuintalojen reunustamia kapeita teitä pitkin kuuluisaan Kyoumizu Dera – nimiseen temppeliin. Tämä paikka oli jo astetta vaikuttavampi ja puutarhassa kävely ansiosta aikaakin meni jonkin verran. Paluumatkalla temppelistä ostin viemisiä seminaariini, Yatsuhashi-nimisiä perinteisiä ja kuuluisia kiotolaisia leivoksia. Tämän jälkeen kaikilla alkoikin olla huutava nälkä ja kylmä, joten etsimme nopeasti käsiimme lounaspaikan. Päädyimme hyvin pieneen (Asiakaspaikkoja oli ehkä 10, kaikki yhden tiskin ääressä) okonomiyaki-ravintolaan. Okonomiyaki koostuu vehnätaikinasta, kaalista ja vaihtelevista liha tms. täytteistä, ja tässä ravintolassa työtekijät paistoivat herkut suoraan asiakkaiden edessä olevalla kuumalla levyllä. Yksi ravintolan kanta-asiakkaista intoutui tarjoamaan porukallemme juomaa ja joitain muitakin ruokia. Tyypillistä vaihtarielämää : )

            Kyoumizu-Dera:

                        Ruokaa...!

Ruuan jälkeen kävimme yrittämässä Kenninji-temppeliin, mutta syystä x joulukuunloppu (jonka kuvittelisi olevan ihan hyvää turistiaikaa) oli pyhitetty uuden vuoden valmistelukorjauksiin eli temppeli oli kiinni (paikan pointti olisi siis ollut juuri sisältä löytyvät maalaukset). Tämän ”pettymyksen” jälkeen (olin tässä vaiheessa jo aika poikki) seurasi aika paljon päämäärätöntä kiertelyä. Kamo-joki oli ihan kiva paikka vaikka vallinneessa kylmyydessä oli vaikea uskoa Kohtaron selitystä paikasta kuulua rakastavaisten kuhertelupaikkana. Lopulta kaikki väsyivät kiertelyyn, ja päädyimme lämmittelemään kahvilaan noin tunniksi ennen kotiinpaluuta. Join maccha-lattea, rakastan sitä enkä tiedä miten selviän Suomessa jossa sitä ei saa. 

Kamo-joki

Jatkoa seuraa seuraavassa merkinnässä, mutta sanottakoon että tulossa on vielä tämän Osaka-Kioto – matkan lisäksi jotain Sapporossa viettämästäni kolmen päivän home staysta host familyn luona.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!