Kioto, loputtoman sateen kaupunki

30. joulukuuta 2012

Kuten otsikko vihjaa, lähdimme taas sunnuntaina heti kymmenen aikaan kohti Kiotoa. Tällä kertaa seurueen muodosti vain Kohtaro ja minä, jotka urheasti sateenvarjoilla varustettuina lähdimme aamulla matkaan. Osakassa sade oli vielä kevyttä, mutta Kiotossa se muuttui heti kohtalaiseksi ja jatkui tasaisena koko päivän. Vaikkakin sade aiheutti epämukavuutta litimärkien kenkien, kylmyyden ja kameran suojelun muodossa, oli siinä se hyvä puoli että muita turisteja oli liikkeellä aika vähän. 

Ensimmäinen kohteemme oli Daitokuji-temppelialue. Alue oli todella laaja, joten teimme vain pienehkön kierroksen ehtiäksemme muihinkin nähtävyyksiin, mutta tunnelma oli hieno. Sateen ja aikaisen kellonajan vuoksi paikalla ei oikeasti ollut lisäksemme juuri ketään muuta. Oli hiljaista, ja oli aika hieno tunnelma istua katoksessa juomassa ilmaiseksi termarissa tarjolla ollutta vihreää teetä sateen ropistessa katoksen ulkopuolella temppeleiden kattoihin ja pihan puihin. Hyvin ”japanilainen” fiilis oli tämä.

Seuraavassa kuvia Daitokujista:

Täällä oli sitä mainittua teetä termarissa

Urheina (ja jalat jo valmiiksi märkinä) päätimme kävellä Daitokujilta muutaman bussipysäkin matkan itse päivän pääkohteelle, Rokuonji-temppeliin. Useimmille temppeli on tuttu nimellä Kinkaku tai Kultainen Paviljonki, joka on yksi alueella sijaitsevista rakennuksista, vaikkakin toki kuuluisin. Rakennus on UNESCO:n maailmanperintökohde, ja tosiaan nimensä mukaisesti kultainen; kolmikerroksisen pyhätön kaksi ylintä kerrosta on päällystetty kokonaan lehtikullalla. Olin toki nähnyt kuvia Kinkakusta useasti, mutta kerrankin todellisuus ylitti kuvat. On vain vaikea käsittää kokonaista kultaista rakennusta vaikka sen onkin kuvissa nähnyt. Kokemusta täydensi temppelialueen teetalossa nautittu japanilainen vihreä maccha-tee. Jostain syystä tässä paikassa ei ollut lisäkseni ollenkaan länsimaalaisia turisteja, lieneekö sitten näyttänyt epäkutsuvalta japaninkielentaidottomille kimonoon puettuine henkilökuntineen. 

Kuvia Rokuonjista:

Rokuonjin muita rakennuksia

Kultainen paviljonki

maccha-teetä ja asiaankuuluva makeinen

 

Rokuonjin jälkeen oli taas aika etsiä lounaspaikka. Päädyimme vaatimattomaan mutta halpaan lounasravintolaan, joka sijaitsi mukavasti matkalla seuraavaan ja päivän viimeiseen temppeliin. Temppelin nimi on Ryoanji, ja se on kuuluisa jälleen UNESCO:n suojaamasta kivipuutarhastaan. Kolmelta sivulta muurin ympäröimä 15 kiven asetelma on nimittäin siitä erikoinen, että sen kaikkia kiviä ei voi koskaan nähdä yhtä aikaa, koska katselukulmasta riippuen aina yksi kivi on piilossa jonkin toisen takana. Niin ja puutarha on peräisin 1500-luvulta, eli on aika huikeaa jos alkaa miettimään miten se on onnistuttu pitämään muuttumattomana (isoja kiviä ympäröi pikkukivien harjattu kenttä, jonka haravoimisjärjestys on onnistuttu suunnittelemaan niin, ettei maahan lopuksi jää lainkaan jalanjälkiä. Ryoanji teki minuun aika suuren vaikutuksen. 

Sadepäivä oli oikeastaan mitä oivallisin vierailulle, sillä puutarhaa ihaillaan temppelin sisältä käsin katoksen alla rappusilla istuen, ja sateen vuoksi muita turisteja oli vähän (normaalisti on kuulemma vaikeaa päästä istumaan). Päädyimme viettämään paikassa noin tunnin, vaihtaen välillä istumapaikkaa ja siten näkökulmaa kiviin.  Sade mielestäni lisäsi puutarhan tunnelmaa, ja oli ihanaa olla ilman litimärkiä kenkiä (kengät oli vaihdettu temppeliin sisään astuttaessa tohveleihin). 

Lopuksi pari kuvaa myös Ryoanjista: