lauantai 22. syyskuuta 2012

Turistikierros



Lauantai 22. syyskuuta

Huomasin perjantai-iltana, että olin tehnyt klassisen adapterimokan. Eli Suomesta ostamani adapteri oli sopiva kaikille muille latureilleni, mutta tietokoneeni johdon pää sattui olemaan liian iso adapteria varten. Olin ollut niin kiireinen, etten ollut juuri ehtinyt käyttämään tietokonetta, enkä siksi huomannut asiaa ennen kuin illalla. Aamulla yritin siis lähteä jo kymmenen jälkeen etsimään sopivaa adapteria omin päin. Olin nimittäin nähnyt elektroniikkaosaston käydessäni JR Towerissa edellisenä päivänä Fei Fein kanssa. Osaston löytäminen osoittautui kuitenkin pian mahdottomaksi, joten tyydyin kiertelemään ja ihmettelemään erilaisten vaatekauppojen määrää. Tuntuu todella ihmeelliseltä, että äkkiä on saatavilla näin laaja valikoima erilaisia vaatteita, joissa olen M-kokoa. Suomessa oman kokoisten vaatteiden löytäminen on sen verran hankalaa, etten ole tottunut tällaiseen. Ostin kuitenkin yhden topin ja T-paidan, koska todella tarvitsen hellevaatteita. Suomesta lähtiessä en kavereiden sanomisista huolimatta sisäistänyt vallitsevaa kesäistä ilmanalaa, joten mukanani on lähinnä syksy- ja talvivaatteita. Paremmin vuodenaikaan sopivat kengät ovat myös nyt ostoslistalla. 

Tältä näyttää kävelyreittini asuntolalta asemalle päin:




 

Kello 13 tapasimme sovitun mukaisesti Sapporon aseman länsiporttien Mr. Dounut –liikkeen edessä Takin, Shosuken ja muiden suomalaisvaihtarien kanssa. (Nyt valehtelin hiukan, Shosuke tuli hieman myöhässä jo liikkeelle lähdön jälkeen.) Kävimme ihan ensimmäiseksi yhdessä ostamassa johtooni sopivan adapterin, minkä jälkeen alkoi kierros ympäri Sapporoa. Shosuke ja Taki esittelivät meille kaupunkia ja hyödyllisiä kauppoja. Päivä oli todellakin hyödyllinen jatkon kannalta, jalat tosin kuluivat muusiksi kaikesta kävelystä. Päivän päätteeksi kävimme yhdessä purikurassa (purikura on valokuva-automaatti, johon voi valita erilaisia taustoja, ja joissa kuvat ottamisen jälkeen koristellaan digitaalisesti. Tämän jälkeen ne printataan ulos parina todella pieniä kuvia sisältävänä arkkina. Kuvien koko on n. 1cmX1cm luokkaa) ja kotimatkalla tyttöjen kanssa syömässä illallista. 

Tässä kuvia päivästä: 

vanha kaupungintalo ja päivän retkikunta


Oodorin puistossa oli ekotaidetta muovipulloista

Mango-jogurtti -juoma ja japanilainen makealla paputahnalla täytetty anpan

Shosuke taitteli kurjen kahvittelun lomassa

Sapporon TV-torni

Shosuke ja Taki tarjosivat meille tokoyakia, eli mustekalalla täytettyjä taikinapalloja

illansuussa Sapporon aseman edessä

Osa Sapporon asemarakennusta

 
Flunssa on paranemaan päin, mutta edelleen olemassa. Ääni on matala ja olotila aika väsynyt. Mutta eiköhän tämä tauti pikku hiljaa jo häviä!

6 kommenttia:

  1. Moi Inka!
    Kiva että olet pystynyt/jaksanut/ehtinyt kirjoittaa ja että sinulla näyttää menevän siellä ihan hyvin! (:
    Sapporossa näyttää kivan lämpimältä. Täällä tuulee kylmästi ja on märkää. Yhyy.
    Mutta joo, voisin vaikka jatkaa koeviikkoon valmistautumista.
    Pidä hauskaa ja sano Shosukelle ja muille terveisiä! *hali*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mooi!

      En osaa sanoa, ottaisinko mieluummin Oulun sään vai tämän, tällainen 25 asteen helle on kuitenkin minulle vähän liikaa :,D Selvä, sanon terveisiä kaikille! Opiskele ahkerasti!

      Poista
  2. Kivoja kuvia. Laita kuvia myös asunnostasi ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo voisin vaikka nyt ennen ulos lähtemistä ottaa muutaman kuvan : )

      Poista
  3. Ai sinullaki oli/on flunssa? Kiva juuri vaihdon alussa...
    Paikka näyttää kyllä ihanalta <3 Oispa täälläkin 25asteen helle, tänä aamuna oli Oulussa 0 astetta ;________;
    (Emilia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitihän se flunssa hankkia ettei olisi ihan liian mukavaa kaikki! :,D Kyllä tämä lämpötila tosiaan ehkä Oulun voittaa, joskin nyt parina viime päivänä on ollut viileämpää ja satanutkin välillä.

      Poista