keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Akateemisia Asioita

Tästä päivityksestä tulee nyt aiempiin verrattuna hieman tylsä, koska en ole kuljettanut parina viime päivänä kameraa mukanani. Ajattelin kuitenkin, että ainakin osaa ehkä kiinnostaa kuulla mitä olen itse saanut tietää tulevista opinnoistani.

Keskiviikkona 26. päivä oli tosiaan orientaatio HUSTEP:iin (HUSTEP on vaihto-ohjelmani nimi). Meitä onkin paljon enemmän kuin luulin, yhteensä 52. Oppitunnit tulevat omalta osaltani koostumaan HUSTEP:in englanninkielisistä iltapäivisin pidettävistä oppitunneista ja aamupäivien japani luennoista. Lähtötasokoe japanin tunteja varten pidetään ensi keskiviikkona, joten pitää opiskella ahkerasti ennen sitä, jotta pääsen tavoitteeseeni eli intermediate Japanese -kursseille. Täällä on onneksi siinä mielessä mukava käytäntö noiden HUSTEP-kurssien kanssa, että kursseja saa käydä "testaamassa" parin viikon ajan ennen varsinaista sitovaa ilmoittautimista. Ainakin aluksi olen nyt ajatellut ottaa seuraavia kursseja tämän lukukauden aikana:

HUSTEP-kurssit

Gender and Society
War History and Memory in Japan
Modern Japanese History
Roadmap to United Nations with special reference to WHO
Multilingualism: Language planning and Policy
Contemporary Japanese Society
Japanese Economics

Japanin kurssit

Intermediate Kanji&Vocabularu
Intermediate writing
Intermediate reading
Intermediate grammar

Tällä hetkellä kursseja on siis aika paljon, saattaa olla että jotain pitää jättää pois jo heti kättelyssä, yleensä aikaisemmat vaihtarit kun ovat sanoneet sopivaksi määräksi HUSTEP-kursseja 5-6, ja minä olen tällä hetkellä ajatellut tuota seitsemää. Multilingualism saattaa jäädä siis pois. Japanin kursseissa taas riippuu tasokokeen tuloksista, pääsenkö noihin intermediaten ryhmiin vai joudunko takaisin elementaryn puolelle : D Ainakin sain joten kuten luettua noiden intermediate-kurssien kurssikuvaukset, vaikka ne olivatkin pelkästään japaniksi (elementaryt oli sentään selitetty englanniksi).

Orientaation loputtua klo 15 tapasin intependent study advisior -professorini, Aihara-sanin ja yhden tämän oppilaan. Vaikuttaa todella mukavalta opettajalta!  Pääsen liittymään hänen seminaariryhmäänsä, jossa tutkitaan jouluun saakka gluteenittomien tuotteiden markkinamahdollisuuksia Japanissa. Aihe vaikuttaa siinä mielessä hauskalta, että koska tällaiset ruoka-allergiat oikeasti ovat Japanissa harvinaisia, saatan voida olla jopa hyödyksi muulle ryhmälle, koska voin hyödyntää suomenkielisiä lähteitä. Ryhmässä on 6 japanilaista opiskelijaa, joten tämä on varmasti myös mitä loistavin tilaisuus saada uusia japanilaisia kavereita ja harjoitella puhetta oikein tosissaan. Olen todella innoissani! Olen näet kuullut kauhutarinoita, joissa seminaariin osallistuminen on tarkoittanut vain japaninkielisillä luennoilla istumista, mutta tässä ryhmässä mitä ilmeisimmin pääsen tekemään oikeaa tutkimusta yhdessä japanilaisten opiskelijoiden kanssa! On kiinnostavaa nähdä, miten japanilaiset tutkimustavat eroavat niistä mitä meille opetettiin Suomessa Tutkimusmenetelmät-kurssilla viime syksynä. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta en malta odottaa että seminaari alkaa ensi viikolla!

Tällaisiin opiskeluasioihin painottuviin tunnelmiin siis tällä kertaa! Tänään (torstai 27.9.) minulla on iltapäivällä ekat luennot tälle lukukaudelle, Contemporary Japanese Society ja Japanese Economics!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Saapa nähdä, miten se japanin kielen lähtötasokoe menee ensi viikolla. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aloitin tänään aamuni opiskelemalla, joten toivotaan parasta : )

      Poista